TPS:n monivuotinen pelaaja päättää huippu-uransa 26-vuotiaana yhden seuran miehenä: ”Jotain ylpeyttä mä otan siitä”
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura pelaa keskiviikkona ja lauantaina Veikkausliiga-paikastaan Ykkösessä toiseksi tullutta KTP:tä vastaan.
Jo aiemmin oli tiedossa, että turkulaisikoni Mika Ääritalo jättää ammattilaiskentät tämän kauden jälkeen. Tiistaina TPS ilmoitti myös toisen pitkäaikaisen pelaajansa uran päättymisestä, kun se kertoi keskikenttäpelaaja Jonni Peräahon lopettavan pelinsä tähän kauteen.
Peräaho, 26, liittyi TPS:n riveihin Uudenkaupungin Pallokerhosta 14-vuotiaana. Hän on pelannut Kakkosta Åbo IFK:ssa ja Salon Palloilijoissa, mutta pääosin ura on kulunut Tepsissä, jonka ykkösmiehistössä hän debytoi vuonna 2014.
Kaikkiaan Peräaho on pelannut Turun Palloseuran ykkösmiehistössä 134 ottelua, joista 11 on ollut tämän kauden Veikkausliigassa. Hän on kuuden vuoden aikana ehtinyt kokea kaksi nousua liigatasolle ja kertaalleen putoamisen Ykköseen. Peräahon lopettamisesta kertovassa TPS:n uutisessa häntä kutsutaan ”sitkeäksi karsintakonkariksi”.
Peräaho kertoo SuomiFutis-sivustolle, että hänellä on edessä siirtyminen muuhun työelämään, mutta jalkapallo saattaa vielä joskus astua kuvioihin harrastusmielessä.
[readmore from=TPS]
– Niin sanotut tosipelit loppuu ainakin. En jatka missään muussa seurassa Veikkausliigassa tai Ykkösessä. Ehkä sit alasarjoissa, jos semmonen kipinä vielä iskee.
– Mä nyt oon päättänyt keskittyä näihin kahteen [karsinta]matsiin. Sit jossain vaiheessa kattoo, mitä aika tuo tullessaan. En oo vielä tosiaan miettinyt niin pitkälle.
Kakkosesta tai alemmilta sarjatasoilta ei ole vielä tullut yhteydenottoja.
– Ei oo vielä ehtinyt tulla puheluita, naurahtaa Peräaho.
Peräaholle on ollut tärkeää pelata Veikkausliigaa ja Ykköstä nimenomaan TPS:n paidassa. Siirtyminen muualle ei ole käynyt mielessä nyt tai aiempinakaan vuosina.
– Mulla on ollut täällä ihan loistava olla. Ei mulla ole ollut mitään syytä lähteä pois täältä, eikä myöskään halua lähteä minnekään – tämänkään [kauden] jälkeen.
– Mä oon Tepsin mies. Musta se on hienoa. Vaikka nykymaailma on vähän erilainen, niin jossain määrin seurauskollisuus on musta ihan hieno asia. Eihän se oo niin iso juttu enää meidän nyky-yhteiskunnassa, varsinkaan Suomessa, mut jotain ylpeyttä mä otan siitä.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen