Wales – Suomi: Arvokas lohkovoitto tavoitteena
Kuva: Juha Tamminen
Nations league
Wales – Suomi
Keskiviikko 18.11. klo 21:45
Noin vuosi sen jälkeen, kun Huuhkajat selvisivät ensimmäisen kerran karsintalohkosta miesten arvokisoihin, joukkue pelaa jälleen huikeiden panosten ottelun. Jos Huuhkajat voittaa keskiviikkona vieraissa Walesin, se nousee Nations leaguen A-liigaan ja parantaa tuntuvasti asemiaan tulevien MM-kisojen karsinnoissa. Ei huonosti joukkueelta, joka oli muutama vuosi sitten jatkuvien vitsien aihe jalkapallon ystävien keskuudessa.
Wales johtaa lohkoa pisteen erolla Huuhkajiin nähden. Joukkue on kunnostautunut etenkin alakertansa kanssa, sillä viidessä ottelussa Walesin verkkoon ei ole tehty yhtään osumaa. Irlantia vastaan walesilaiset soittivat jopa toista viulua, kunnes David Brooks teki Walesille voittomaalin toisen jakson puolivälissä. Kentän ulkopuoliset asiat pitävät päävalmentaja Ryan Giggsin pois tästä ottelusta. Aaron Ramsey on loukkaantuneena ja Ben Davies pelikiellossa.
Huuhkajat oli Bulgariaa vastaan ensimmäisellä jaksolla todella hyvä, mutta toisella jaksolla isännät pääsivät peliin mukaan ja saivat kaksi rankkaria, joista toisesta tuli kavennusmaali. Joel Pohjanpalon paha loukkaantuminen varjosti sunnuntain voittoa. Myös Juha Pirinen joutui jättämään maajoukkueen pohjevamman takia. Tim Sparv joutuu huilaamaan korttitilin täytyttyä Bulgariaa vastaan. Sparvin paikan ottanee Rasmus Schüller, mutta Pukin pari kärkeen on vielä arvailujen varassa.
Lyö vetoa ottelusta:
Huuhkajien menestystä tässä toivotaan, mutta vedonlyönnin kannalta on valitettavasti sanottava, että tuottoisin merkki tässä ottelussa on kotivoitto. Laadukas Wales vie tämän ottelun laskennallisesti joka toinen kerta tai jopa hieman yli. Vetosuositus on siis pitkin hampain Wales voittaa ottelun kertoimella 2,05. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi