Zlatan ei syönyt sanojaan ja piti pilkkanaan Serie A:n ennätystä – Milan-faneille kuitenkin myös kunnon säikähdys
Kuva: Getty Images
Serie A:n kahdeksas ottelukierros päättyi sunnuntaina sarjakärki AC Milanin vierailuun Napolissa. Milanin tappioton alkukausi sai jatkoa, sillä se haki pisteet vieraista maalein 1-3.
Milan joutui otteluun Daniele Boneran väliaikaisvalmennuksessa, sillä joukkueen päävalmentaja Stefano Pioli ja viisi hänen valmennustiiminsä jäsentä olivat koronakaranteenissa. Peli sujui kuitenkin hyvin poikkeustilanteessakin, eikä vähiten ruotsalaisen supertähden Zlatan Ibrahimovicin ansiosta.
Ikinuori 39-vuotias Ibrahimovic aloitti maalinteon 20. minuutilla, kun hän puski näyttävästi maaliin Theo Hernándezin keskityksen Kalidou Koulibalyn estelyistä huolimatta. Zlatan pelasi kauden kuudetta peliään, ja varmisti jo hyvissä ajoin, että oli tehnyt vähintään yhden maalin kaikissa kuudessa ottelussa.
Zlatan vastasi myös ottelun toisesta maalista. Ante Rebic keskitti takatolpalle, ja tällä kertaa ruotsalainen tuikkasi pallon maaliviivan yli polvellaan. Zlatan piti sanansa, sillä hän kertoi jo ennen peliä antamassaan haastattelussa pitävänsä huolen siitä, että väliaikaisvalmentaja Bonera selviää tulikokeestaan:
– Bonera on tehnyt mahtavaa työtä, mutta tilanne on hänelle uusi. Hän kuitenkin tuntee kaikki pelaajat ja on valmistautunut peliin hyvin. Sanon hänelle välillä: ”Älä jännitä, sinulla on Ibra. Minä järjestän kaiken.”
Kuten tulostaulu osoittaa, Zlatan oli sanansa mittainen mies.
10 goals in the first 8 matches at 39: ladies & gentlemen, the Lord of Records 

10 gol nelle prime 8 di A, a 39 anni: @Ibra_official, il "Signore dei Record"

#NapoliMilan #SempreMilan
10 gol nelle prime 8 di A, a 39 anni: @Ibra_official, il "Signore dei Record"
#NapoliMilan #SempreMilan
10 - Zlatan #Ibrahimovic is the oldest player able to score at least 10 goals in the first 8 Serie A matchdays (before him the record was the Silvio Piola one in 1942/43, 29 years old). Undying.
#NapoliMilan
#NapoliMilan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
