Brassikonkari Rafinha jatkaa AC Oulun kanssa Veikkausliigaan – ”En malta odottaa”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan noussut AC Oulu ja puolustaja Rafinha ovat solmineet jatkosopimuksen kaudesta 2021.
Brasilialaiskonkari palasi viime kaudeksi AC Ouluun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen pelattuaan välissä Tampere Unitedissa, Helsingin Jalkapalloklubissa ja belgialaisessa Gentissä. HJK:ssa Rafinha, 38, voitti neljä Veikkausliigan mestaruutta sekä kahdesti Suomen Cupin, ja Gentissä hän juhli Belgian mestaruutta kaudella 2014-15.
Päättyneellä kaudella Rafinha pelasi täydet minuutit yhtä vaille kaikissa sarjapeleissä, kun AC Oulu voitti Ykkösen. Päävalmentaja Jyrki Ahola on innoissaan oululaistuneen brassin jatkosopimuksesta.
– Rafilla on vielä paljon annettavaa jalkapallolle kentällä, joten olen erittäin iloinen, että hän haluaa jatkaa meillä tavalla, joka hyödyttää varsinkin meidän nuorten pelaajien kehitystä. Hänellä on kokemusta, jonka pystyy myös hyödyntämään, ja se on joukkueemme kannalta todella tärkeää, kommenti Ahola seuran sivuilla.
Rafinhan kokemusta hehkuttaa myös urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen.
– Lähes kaiken nähnyt Rafi tuli ja näytti, mitä hyötyä jalkapallossa on esimerkiksi kokemuksesta, taidosta ja pelinäkemyksestä. Yksi vuosirengas lisää Rafin ominaisuuksilla varustetulle pelaajalle ei estä sitä, etteikö hän pystyisi auttamaan joukkuetta samalla tavalla myös Veikkausliigassa kuin menneellä kaudella sarjaporrasta alempana. Olen todella iloinen siitä, että hän haluaa jatkaa pelaamista meillä.
Rafinha ei malta odottaa tulevaa kautta.
– Olen todella iloinen jatkosopimuksesta. AC Oululla on seurana oikea suunta ja asioita on tapahtunut paljon viime vuosina. Uuden hallin ja Veikkausliiga-paikan myötä en malta odottaa tulevan kauden alkamista. On hienoa saada 100. ottelun raja rikki.
Kaikkiaan Rafinha on pelannut Veikkausliigassa 208 ottelua. AC Oululla on hänen jatkosopimuksensa myötä ensi kaudeksi 20 pelaajasopimusta kasassa.
#acoulu #oulu #laivastonsiniset #veikkausliiga #pohjoistavoimaa
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
