Glen Kamara toimi Rangersin kapellimestarina Eurooppa-liigassa – Lukas Hradecky haparoi Leverkusenin maalilla

Glen Kamaran Rangers ja Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen varmistivat torstaina paikkansa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä.
Kamara, 25, pelasi täydet minuutit, kun Rangers voitti Standard Liègen kotikentällään 3-2.
Suomen maajoukkuetähti oli vahvasti mukana kahdessa Rangersin maalissa. Niistä ensimmäinen syntyi hieman ennen taukovihellystä James Tavernierin rangaistuspotkusta. Kamara pudotti pallon kantapäällään Kemar Roofelle, jonka laukaus osui Standard Liègen pelaajan käteen. Rangersin voittomaalissa Kamara antoi ovelan syötön Ryan Kentille, joka alusti tekopaikan Scott Arfieldille.
Samaan aikaan pelatussa ottelussa Benfica voitti Lech Poznańin 4-0. Illan tulosten myötä Rangers ja Benfica karkasivat tavoittamattomalle etumatkalle ennen lohkon päätöspäivää. Kummallakin joukkueella on 11 pistettä. Lech Poznań isännöi ensi viikolla Kamaraa ja kumppaneita ja Benfica pelaa Standard Liègen vieraana.
Hradeckyn Leverkusenille olisi riittänyt jatkopaikkaan myös tasapeli, mutta saksalaisseura hoiti homman tyylillä kotiin kaatamalla OGC Nicen vieraissa 3-2.
Huuhkajien ykkösvahti pelasi totutusti Leverkusenin tolppien välissä. Hradeckylle sattui heti toisen jakson alussa ikävä kömmähdys, kun hän torjui vapaapotkusta pallon suoraan eteensä ja Dan Ndoye pisti pelivälineen sisään. Torjuntoja Hradeckylle kertyi kaksi kappaletta.
Leverkusen ja Slavia Praha kilpailevat lohkovoitosta ensi viikolla keskinäisessä ottelussa. Kummallakin on viiden pelin jälkeen kasassa 12 pistettä. Slavia Praha oli joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa vahvempi lukemin 1-0.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!