Huuhkajat kohtaa jälleen Ranskan – tässä kaikki Euroopan MM-karsintalohkot
Kuva: Juha Tamminen
Vuoden 2022 miesten MM-kisojen karsintalohkojen arvonta suoritettiin Euroopan osalta maanantaina Sveitsin Zürichissä.
Kolmoskorista arvottu Suomi päätyi samaan karsintalohkoon Ranskan, Ukrainan, Bosnia-Hertsegovinan ja Kazakstanin kanssa. Karsinnat alkavat ensi vuoden maaliskuussa.
Huuhkajat pelasi viimeksi maailmanmestari Ranskaa vastaan marraskuussa. Tuolloin Suomi oli sensaatiomaisesti vahvempi maalein 2-0, kun reservipitoiset ryhmät kohtasivat Pariisissa ystävyysottelussa.
Qatarissa järjestettävään lopputurnaukseen pääsee Euroopasta kaikkiaan 13 maata. Karsintojen kymmenen lohkovoittajaa pääsevät suoraan kisoihin ja kymmenen lohkokakkosta etenevät jatkokarsintaan, johon osallistuvat myös Nations Leaguen kaksi parasta lohkovoittajaa, jotka eivät päässeet MM-karsintalohkossaan kahden parhaan joukkoon.
Jatkokarsinnan 12 joukkuetta jaetaan kolmeen eri polkuun, joissa pelataan yksiosaiset pudotuspelit. Euroopan viimeiset kisajoukkueet selviävät maaliskuussa 2022.
Lopputurnaus pelataan Qatarissa 21. marraskuuta – 18. joulukuuta vuonna 2022.
𝐌𝐌𝟐𝟎𝟐𝟐-𝐤𝐚𝐫𝐬𝐢𝐧𝐧𝐚𝐭 | #Huuhkajat pelaa D-lohkossa, karsinnat alkavat maaliskuussa! | Mitä mieltä olet? 

Ranska 
Ukraina 
Suomi 
Bosnia-Hertsegovina 
Kazakstan 
Otteluohjelma julkaistaan todennäköisesti huomenna!
#WCQ #MeOlemmeSuomi
Otteluohjelma julkaistaan todennäköisesti huomenna!
#WCQ #MeOlemmeSuomi
Euroopan karsintalohkot
Lohko A Portugali Serbia Irlanti Luxemburg Azerbaidžan Lohko B Espanja Ruotsi Kreikka Georgia Kosovo Lohko C Italia Sveitsi Pohjois-Irlanti Bulgaria Liettua Lohko D Ranska Ukraina Suomi Bosnia-Hertsegovina Kazakstan Lohko E Belgia Wales Tšekki Valko-Venäjä Viro Lohko F Tanska Itävalta Skotlanti Israel Färsaaret Moldova Lohko G Hollanti Turkki Norja Montenegro Latvia Gibraltar Lohko H Kroatia Slovakia Venäjä Slovenia Kypros Malta Lohko I Englanti Puola Unkari Albania Andorra San Marino Lohko J Saksa Romania Islanti Pohjois-Makedonia Armenia LiechtensteinLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti