Ilves hankki puolustajan Veikkausliiga-nousijan riveistä
Ilves on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen laitapuolustaja Tuomas Ollilan kanssa.
Ollila, 20, siirtyy Ilvekseen Kotkan Työväen Palloilijoista, jota hän edusti kahden kauden aikana 43 ottelussa. Päättyneellä kaudella hän pelasi Ykkösessä 12 ottelua ja KTP nousi karsintojen kautta Veikkausliigaan, mutta Ollilan kausi päättyi jo syyskuussa olkapäävammaan.
Aiemmin urallaan Ollila on edustanut myös Käpylän Palloa ja Helsingin Jalkapalloklubia, jossa hän pelasi enimmäkseen reservijoukkue Klubi 04:n riveissä.
– Olemme jo jonkin aikaa seuranneet hänen kehitystään. Tuomas on nopea vasenjalkainen laitapakki tai wing back. Hänellä on myös erinomainen nopeuskestävyys eli hän jaksaa tehdä töitä vahvasti molempiin suuntiin. Häneltä löytyy myös erilaisia kombinaatioita vastustajien ohittamiseen laidalla ja hän antaa laadukkaita keskityksiä. Lisäksi hän on tunnollinen työntekijä, joka haluaa kehittyä urallaan eteenpäin, kuvailee Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss tamperelaisseuran sivuilla.
– Olin kolme kautta pelannut Ykkösessä, joten nyt oli aika ottaa seuraava askel eteenpäin. Ilves osoitti paljon kiinnostusta ja agenttini kanssa mietittiin, että Ilves on paras vaihtoehto uralleni tässä vaiheessa. Olin jonkin verran Ilveksen pelejä seurannutkin ja mielestäni sovin hyvin joukkueen taktiikkaan ja pelityyliin. Olin kuullut Ilveksestä paljon hyvää ja keskusteltuani Jallun kanssa, vahvistui halu Tampereelle siirtymisestä, taustoittaa Ollila.
Lue uutinen ja katso haastattelu
ilvesedustus.fi/tuomas-ollila-…
#ilves #keltavihreä #veikkausliiga
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!