Kakkosen kaikkien aikojen vahvistus? Jari Litmanen väläyttelee paluuta pelikentille: ”Tämä on mielenkiintoinen kysymys”
Jari Litmasen paluu Lahden Reippaaseen on kerännyt viime päivinä runsaasti huomiota.
Kuten SuomiFutis viime viikolla uutisoi, Litmanen, 49, on liittynyt Kakkosessa pelaavan Reippaan valmennusryhmään, jonka päävalmentaja toimii hänen hyvä ystävänsä Tommi Kautonen.
Kautonen selvensi sivustollemme, että Litmanen toimii Reippaassa toisena apuvalmentajana, kun hänen aikataulunsa sen sallivat. Litmanen asuu Tallinnassa, mutta hän osallistuu Reippaan harjoituksiin Lahdessa käydessään.
Unibetin Kuninkaan puhe -podcastissa Litmanen avaa omin sanoin, miten uusi yhteistyö sai alkunsa.
– Ollessani vierailulla Lahdessa, Reippaan valmentaja ja pitkäaikainen lapsuudenystäväni Tommi Kautonen sanoi, että olen aina tervetullut Reippaan harjoituksiin sekä valmentajan että pelaajan roolissa. ”Augen” ei tarvinnut asiaa minulle kahta kertaa sanoa. Parissa harjoituksissa olen ollut paikalla, osittain pelaajana, osittain apuvalmentajana.
– Annan siis oman tukeni Augelle, pelaajille ja seuralle silloin, kun Lahden suunnalla olen. Lisäksi olemme Tommin kanssa paljon yhteydessä myös etänä. Mutta fyysisesti en siis joka viikko paikalla ole, koska asun Tallinnassa perheeni kanssa.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toni Korkeakunnas debytoi Panevėžysin peräsimessä – sai punaisen kortin: ”Se oli vähän turhaa”
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Ensi kesän MM-joukkue vaihtaa päävalmentajaa – kisoihin aikaa kaksi kuukautta
- Liigajalkapalloilija, 20, kuoli ryöstössä
- ”Suoraan jalkapallon museoon” – Puskás-palkinto voidaan jakaa jo nyt
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Paraguayssa nähtiin erikoinen näytelmä – ”Hassuin maali, mitä olen eläessäni nähnyt”
- Ranskalaistähti samaan kastiin Zlatan Ibrahimovićin ja Franck Ribéryn kanssa
- IF Gnistanin alkukausi synkistyi entisestään
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”

- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Paraguayssa nähtiin erikoinen näytelmä – ”Hassuin maali, mitä olen eläessäni nähnyt”
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”
- Daniel Håkans iski tärkeän maalin Puolan mestaruustaistelussa