Manchesterin derby ei tarjonnut draamaa – mutta sitten Paul Pogba avasi suunsa somessa: ”Puhu totuudenmukaisesti tai pysy hiljaa”
Kuva: Getty Images
Manchester United ja Manchester City kohtasivat derbyssä Valioliigassa lauantaina.
Itse ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, eikä peli jäänyt historiankirjoihin yhtenä ikimuistoisimmista Manchesterin paikallispeleistä.
Yksi merkittävimmistä asioista oli kuitenkin se, että kohun keskellä ollut Paul Pogba pelasi täydet minuutit Unitedin keskikentällä. Ranskalaistähden agentti Mino Raiola väitti aiemmin julkisesti, että Pogba on tyytymätön oloonsa Unitedissa, ja että Pogban kohdalla siirto muualle voisi olla nyt oikea ratkaisu.
Manchesterin derbyn jälkeen huomion pelistä veikin Pogba, joka otti ensimmäistä kertaa itse julkisesti kantaa koko aiheeseen. Mutta kenelle Pogba sosiaalisessa mediassa oikein puhui?
Pogba kirjoitti Instagram-tililleen seuraavan päivityksen:
− Olen aina taistellut Manchester Unitedin, joukkuekaverieni ja fanien puolesta. ”Blaa blaa” ei ole tärkeää.
− Tulevaisuus on kaukana, tämä päivä on se, joka merkitsee. Olen 1000-prosenttisesti omistautunut. Olemme vahvoja yhdessä.
− Kaikki on selvää minun ja seuran välillä, se asia ei koskaan muutu. Kun ei tiedä, mitä seuran sisällä tapahtuu, ei pidä puhua.
− Puhu totuudenmukaisesti tai pysy hiljaa.
Visa det här inlägget på Instagram
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin