MTV Urheilu: Roman Eremenko jäi omasta tahdostaan pois Huuhkajista
Kuva: Getty Images
Viime vuosikymmenellä Suomen ehdottomasti parhaimpiin jalkapalloilijoihin lukeutuneen Roman Eremenkon viimeisimmästä maaottelusta on kulunut pian jo neljä vuotta ja viisi kuukautta. Kolme kertaa (2011, 2014 ja 2015) Suomen vuoden pelaajaksi valittu Eremenko on pelannut kaikkiaan 73 A-maaottelua, mutta viimeisin niistä pelattin 5.9.2016 Kosovoa vastaan.
Peleihin tuli lokakuussa 2016 toki pakollinen tauko niin seura- kuin maajoukkuetasollakin Eremenkon kokaiinikäryn vuoksi, mutta nyt hän on jo pelannut taas reilut kaksi vuotta: ensin Moskovan Spartakissa ja sitten nykyisessä seurassaan Rostovissa.
Maajoukkueeseen Eremenko ei ole kuitenkaan palannut pitkään jatkuneista spekulaatioista huolimatta. MTV Urheilu kirjoittaa nyt, että päävalmentaja Markku Kanervasta asia ei ole ollut kiinni. MTV:n tietojen mukaan Eremenko jäi kokonaan sivuun vuonna 2019 pelatuista EM-karsinnoista sekä tämän syksyn Nations Leaguesta yksinomaan omasta aloitteestaan. MTV:n juttu löytyy täältä.
[readmore from=Eremenko-Roman]
Kanervan kerrotaan keskustelleen Eremenkon kanssa kasvotusten ja hyvässä hengessä muutamia kertoja viime vuosien aikana, mutta 33-vuotias Eremenko ei ole ollut valmis Huuhkajiin paluuseen. Kanerva olisi hänet valmis joukkueeseen mukaan ottamaan.
Eremenko on Rostovin kapteeni ja pelaa pääsääntöisesti joukkueensa avauskokoonpanossa. Kaudella pelaamissaan 17 ottelussa hän on tehnyt yhden ja syöttänyt yhden maalin. Rostov on Venäjän Valioliigassa 19 kierroksen jälkeen viidentenä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin