Ranskasta kantautui maanantaina suru-uutinen, kun Liverpoolin entisen valmentajan Gérard Houllierin kerrottiin kuolleen. Houllier oli kuollessaan 73-vuotias.

Houllier valmensi Liverpoolissa myös kahta suurta suomalaispelaajaa, Jari Litmasta ja Sami Hyypiää, jotka molemmat olivat myös ranskalaisen omia hankintoja. Litmanen muistelikin Unibetin julkaisemassa haastattelussa sitä, kuinka suuri merkitys Houllierilla oli siihen, millainen seura Liverpool tätä nykyä on.

– Gérard Houllier teki suuren työn muuttaessaan Liverpoolin pukukopin ammattimaiseksi. Hän myi paljon pelaajia, joilla ei ollut riittävän ammattimaista asennetta tai tasoa.

– Tilalle hän hankki hyviä pelaajia, kuten Sami Hyypiän, Markus Babbelin, Dietmar Hamannin, Stéphane Henchozin, Gary McAllisterin, Vladimír Šmicerin ja monia muita.

[readmore from=Houllier-Gerard]

Litmanen kertoi Houllierin kärsineen terveysongelmista jo silloin, kun suomalainen pelasi Liverpoolissa. Manageri kävi jo tuolloin sydänleikkauksessa, ja oli sen vuoksi sivussa tositoimista puolisen vuotta. Houllierin perintö elää kuitenkin Anfieldilla edelleen.

– Itse näen, että nykypäivän Liverpool sai alkunsa juuri Houllierin nimeämisestä manageriksi. Hän muutti seuran toimintaa, ja sille pohjalle seuraajat ovat sitten rakentaneet, Litmanen pohti.