Traagisen lentoturman kokenut futisseura sai taas synkkiä uutisia – puheenjohtaja menehtyi koronavirukseen
28. marraskuuta 2016 oli jalkapallohistoriassa synkkä päivä. Tuolloin Brasilian parhaimpiin joukkueisiin lukeutunut Chapecoense joutui lento-onnettomuuteen Kolumbian vuoristossa. 77 lentokoneessa olleesta 71 menetti henkensä, ja koko seura putosi tyhjän päälle. Kuolleista 19 oli joukkueen pelaajia. Vain kolme pelaajaa selvisi hengissä. Turmasta voi lukea lisää esimerkiksi täältä.
Nyt, reilut neljä vuotta onnettomuuden jälkeen Chapecoensea on kohdannut uusi tragedia. Seuran puheenjohtaja Paulo Ricardo Magro nimittäin menehtyi keskiviikkona maapalloa riepotelleeseen COVID-19-koronavirukseen. Magro oli kuollessaan 58-vuotias.
Magro vietiin 18. joulukuuta Chapecóssa sijaitsevan sairaalan teho-osastolle eikä hän onnistunut tautia selättämään. Hän aloitti Chapecoensen puheenjohtajana elokuussa 2019.
[readmore from=Chapecoense]
– Paulolla oli suuri ansio Chapecoensen uudelleen aktivoitumisessa niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Hänen rohkeutensa ja viisautensa ansiosta joukkue palasi voittojen tielle. Koemme surua, mutta myös kiitollisuutta miehelle, joka säilyy ikuisesti historiassamme. Tällä syvän tuskan hetkellä pyydämme kannattajia liittymään rukouksiin hänen perheensä ja ystäviensä puolesta, seuran tiedotteessa todettiin.
Chapecoense pelasi kuusi vuotta putkeen Brasilian pääsarjassa ennen kuin putosi sarjasta ensimmäisen kerran viime joulukuussa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin