Athletic Club Bilbao – FC Barcelona: Athletic uusista käsistä otteluun
La Liga
Athletic Club Bilbao – FC Barcelona
Keskiviikko 06.01. klo 22:00
Loppiaisen toinen jalkapallonosto on Athletic Club Bilbaon ja FC Barcelonan välisestä sarjaottelusta. Isännät tulevat tähän otteluun uusistä käsistä, sillä Gaizka Garitano sai lähteä ja kentän reunalla komentoa pitää tästä ottelusta eteenpäin Marcelino. Ronald Koeman on saanut pitää työpaikkansa, vaikka kaudessa on ollut haasteita riittämiin – kuten seuralla yleisestikin ottaen.
Athleticilla viime aikojen tulokset ja esitykset ovat vaihdelleet ja punainen lanka on ollut kadoksissa, vaikka joukkue sarjataulukon keskivaiheilla onkin. Erityisesti joukkueen tulivoima tulisi saada ulos, sillä potentiaalia olisi. Puolustus on parhaimmillaan hyvällä tasolla – viikonloppuna Elche ei saanut Athleticin vieraana oikeastaan mitään aikaiseksi. Kokoonpanosta Marcelinolta puuttuvat Yeray Álvarez sekä Unai López.
Barcelonalla ei ole tuoreita loukkaantumisia rasitteinaan, vaan kokoonpanosta puuttuvat edelleen Ansu Fati, Sergi Roberto, Gerard Piqué sekä Philippe Coutinho. Barcelonassa päällä oleva myllerrys ulottuu myös kentän ulkopuolelle ja joukkueen taloustilanteesta on esitetty hyytäviäkin arvioita. Koemanille olikin varmasti helpotus, että edellinen vierasvoitto Huescasta oli pelillisesti komea niukoista numeroista huolimatta.
Lyö vetoa ottelusta:
Barcelona saa poissaoloistaan huolimatta kentälle isäntiä vahvemman kokoonpanon, mutta Athleticille voi laskea pientä buustilisää valmentajanvaihdosta. Vetopuolelle kelpaa mutisematta Athleticin venyminen pisteille: Aasialainen tasoitus, Ath. Bilbao +0.5 kertoimella 2,25. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti