Chelsea vaihtaa valmentajaa – neuvottelut seuraajan kanssa jo pitkällä
Kuva: Getty Images
The Telegraph kertoo, että Valioliigassa yhdeksäntenä oleva Chelsea on aikeissa vaihtaa valmentajaa. Uutisen uskotaan virallistuvan vielä maanantain aikana. Chelseaa valmentaa seuralegenda Frank Lampard.
Päivitys juttuun 25.1. kello 13.33. Chelsea vahvisti hieman tämän uutisen ulosmenon jälkeen Lampardin saaneen potkut. Erottamista perusteltiin kehnoilla viimeaikaisilla tuloksilla ja sillä, ”ettei merkkejä kurssin kääntymisestä ollut nähtävissä.”
Lehden mukaan Chelsean pelaajat saivat maanantaiaamuna tekstiviestin, jossa kerrottiin aamuharjoitusten siirtämisestä iltapäivälle. Syyn viivästykseen uskotaan olevan siinä, että Chelsea valmistaa sillä välin tiedotettaan, ja Lampard on iltapäivän harjoitusten alkaessa jo joukkueen entinen valmentaja.
Telegraphin toimittajan Matt Law’n mukaan Lampardille on jo seuraajakin katsottuna. Lontoolaisseuran johtoon on astumassa PSG:stä kesken kauden lähtöpassit saanut Thomas Tuchel, joka on valmentanut aiemmin myös Borussia Dortmundia. Voi olla, että maanantaina tiedotetaan kuitenkin vasta tilapäisratkaisusta. Saksalaislähteiden mukaan neuvottelut Tuchelin kanssa ovat kuitenkin jo pitkällä.
Frank Lampard sai Chelsealta kesällä 2019 kolmevuotisen sopimuksen, josta on nyt kulunut karkeasti katsottuna puolet.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia

- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”