Katso: Epätoivoisesti siirtoa odottava pelaaja puki päälleen paikallisvastustajan paidan – ei päässyt sisään harjoituskeskukseen
Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkuna käynnistyi viime viikolla.
Tammikuussa ei todennäköisesti nähdä suuria pelaajasiirtoja, sillä seurat ovat taloudellisesti haastavassa tilanteessa koronaviruspandemian seurauksena.
Siirtoikkunaan mahtuu kuitenkin mielenkiintoisia ja poikkeavia tapauksia. Sen todisti ainakin belgialaista Royal Antwerpia edustava Didier Lamkel Zé. 24-vuotias Lamkel Zé neuvottelee parhaillaan siirrosta kreikkalaiseen Panathinaikosiin.
Siirtoaan nopeuttaakseen Lamkel Zé osoitti mieltään ja saapui Royal Antwerpin harjoituskeskukseen paikallisvastustaja Anderlechtin pelipaitaan pukeutuneena.
Paikan päältä otettujen kuvien perusteella työntekijät eivät päästäneet kamerunilaislaitahyökkääjää sisään harjoituskeskukseen.
Urallaan Kamerunin paidassa yhden A-maaottelunkin pelannut Lamkel Zé on edustanut Antwerpiä kahden ja puolen vuoden ajan.
HLN:n mukaan Lamkel Zé ei ole kuulunut Antwerpin suunnitelmiin ja pelaaja on harjoitellut viime aikoina seuran B-joukkueen kanssa.
Tällä kaudella Lamkel Zé on pelannut viidesti Antwerpin riveissä. Edellisestä ottelusta on kulunut jo yli kolme kuukautta.
Sitting here this morning admiring the pettiness of Royal Antwerp forward Didier Lamkel Zé showing up to training in a rival Anderlecht shirt as he tries to force a move to Panathinaikos.
Of course they didn't let him in.
Of course they didn't let him in.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?