Manchester United – Sheffield United: Isännillä varaa kierrätykseen
Valioliiga
Manchester United – Sheffield United
Keskiviikko 27.01. klo 22:15
Valioliigan puolivälissä sarjataulukon kärjessä ovat molemmat Manchesterin seurat. Voitoitta kärvistelevä Liverpool on pudonnut sarjaa johtavasta Citystä jo seitsemän pisteen päähän. Sheffield Unitedin ennätyshuono kausi vaatisi toiselle puolikkaalle totaalista muodonmuutosta, jotta sarjapaikka voitaisiin vielä pelastaa – todennäköistä se ei kuitenkaan ole.
United tiputti viikonloppuna Liverpoolin FA Cupista. Ratkaisun teki vaihtopenkiltä otteluun tullut Bruno Fernandes hienolla vapaapotkumaalillaan. Maalinsa lisäksi portugalilaisen rooli Unitedissa on ollut pelillisesti suunnattoman iso. Myös aiemmin niskojaan nakellut Paul Pogba on tuottanut faneille kosolti iloa. Kun pelaajatilanne on joukkueella hyvä, saattaa Ole Gunnar Solskjaer harjoittaa tässä ottelussa hieman kierrätystä ilman, että joukkueen iskukyky oleellisesti siitä kärsii.
Chris Wilderiä ei käy kateeksi. Peli ei suju, epäonneakin on ollut aivan tarpeeksi ja tämän hetken loukkaantumistilanne näyttää hankalalta. Poissa on varmuudella kourallinen pelaajia, jonka lisäksi Lys Moussetin pelikunto tsekataan keskiviikkona. John Egan puolestaan kärsii pelikieltoa. Viikonloppuna Wilderin suojatit menivät FA Cupissa jatkoon kolmannen sarjatason Plymouthin kunstannuksella.
Lyö vetoa ottelusta:
Vetomarkkinat odottavat ottelusta jonkinlaisia murskajaisia. Bladesin maaliodottama on todella matalalla, eikä isännillä ole välttämättä mitään paineita vetää urku auki päätyyn asti. Otetaan kevyt veto kotivoitosta ilman takaiskumaaleja: Manchester United voittaa päästämättä maaleja kertoimella 2,07.
Casino Winnerillä uusille asiakkaille on tarjolla 10 euron ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta!
Kun talletat vähintään 10 euroa ja lyöt 1 euron vedon sisään, saat 10 euron ilmaisvedon pelitilillesi. Osuman tullessa käärit nettovoitot taskuusi ilman turhia kierrätyksiä!
Lunasta in tarjous näin:
1. Avaa pelitili Casino Winnerille TÄSTÄ.
2. Talleta vähintään 10€ ja lyö 1€ singleveto (minimikerroin 1,50).
3. Saat heti 10€ ilmaisvedon pelitilillesi.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista