Bayern München voitti seurajoukkueiden maailmanmestaruuden torstai-iltana Qatarissa.

Bayern kukisti finaalissa meksikolaisen Tigresin 1-0. Benjamin Pavard iski ottelun ainoan maalin tunnin kohdalla.

Hans-Dieter Flickin miehistö joutui illan finaaliin ilman Thomas Mülleria ja Jérôme Boatengia. Müller antoi aiemmin torstaina positiivisen koronatestituloksen ja Boateng sen sijaan matkusti keskiviikkona takaisin Müncheniin, kun hänen entinen kumppaninsa löydettiin kuolleena.

Ottelun ensimmäinen jakso oli vauhdikas. Tigres lähti ennakkoluulottomasti Bayernin kimppuun ja kykeni luomaan vaikeuksia saksalaisille.

Joshua Kimmich vei Bayernin 18. minuutilla johtoon, mutta VAR hylkäsi maalin, sillä Robert Lewandowski vaikutti peliin paitsioasemasta. Maalin hylkäämisestä huolimatta Kimmichin laukaus oli loistava. Boksin ulkopuolelta lähtenyt laukaus löysi tiensä yläkulmaan.

Avausjakson edetessä Bayern sai entistä enemmän pelistä kiinni ja otti kamppailun hallintaansa. Puolen tunnin kohdalla Leroy Sané laukoi pelivälineen ylärimaan, mutta sitä lähemmäs Bayern ei päässyt ensimmäisellä puoliskolla.

Pavard vei Bayernin johtoon tunnin kohdalla. Tigres-vahti Nahuel Guzmán torjui Lewandowskin yrityksen, mutta pallo kimposi Pavardille, eikä ranskalaispuolustaja epäonnistunut maalipaikastaan. 1-0.

Bayern osoitti toisella jaksolla olevansa huomattavasti meksikolaisvastustajaansa parempi. Flickin miehistö hyökkäsi jatkuvasti ja loi merkittäviä vaikeuksia Tigresille, mutta viimeistely-yritykset pysähtyivät muun muassa tolppaan.

ESPN FC

@ESPNFC
Hansi Flick has an 85% win ratio at Bayern Munich, averaging one trophy every 11.3 games 🤯

Wins: 58
Draws: 5
Defeats: 5
Trophies: 6