Espanjalaispuolustaja lähti Manchester Citystä mielellään: ”Pep tappoi minut ja itseluottamukseni”

Espanjalaispuolustaja Angeliño jätti toissa viikolla hyvästit Manchester Citylle ja siirtyi pysyvästi lainaseuraansa RB Leipzigiin.
Angeliño, 24, pelasi jo viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla Leipzigissa. Hänet lähetettiin samaan osoitteeseen myös kuluvan kauden alla, mutta sillä erolla, että Leipzig käytti diiliin sisällytetyn osto-optionsa.
Cityyn Angeliño siirtyi ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, mutta hän esiintyi lopulta manchesterilaisten riveissä vain 15 kertaa. Hän kierteli lainapesteillä, kunnes kesällä 2018 hänet myytiin PSV Eindhoveniin. City kuitenkin käytti jo yhden kauden jälkeen takaisinosto-optionsa ja toi Angeliñon takaisin Manchesteriin.
Espanjalaispuolustajan mielestä Manchester Cityn manageri Pep Guardiola ei antanut hänelle kunnon tilaisuutta näyttää osaamistaan, toisin kuin RB Leipzigin päävalmentaja Julian Nagelsmann.
– Pep tappoi minut ja itseluottamukseni, kommentoi Angeliño BILD:n haastattelussa.
– Palattuani Eindhovenista Cityyn hän oli tehnyt arvionsa minusta jo kahden treenipelin jälkeen, eikä antanut minulle kunnon tilaisuutta sen jälkeen.
– Siksi olin iloinen, kun minut lainattiin Leipzigiin, ja nyt olen vakinainen osa tätä seuraa.
– Yksi antoi minulle itseluottamusta ja peliaikaa, toinen ei.
– Leipzigissa tunsin ensimmäisestä päivästä lähtien, että minuun luotetaan. Seura ja valmentajat antoivat minulle uskomattoman sysäyksen eteenpäin. Olen iloinen, kun saan taas pelata säännöllisesti Leipzigissa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas