Kova ratkaisu! Valioliigahyökkääjä vaihtamassa Englannin maajoukkueen Jamaikaan – taustalla halu pelata tulevissa MM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Valioliigaseura West Hamin hyökkääjä Michail Antonio on vaihtamassa Englannin maajoukkueesta Jamaikan maajoukkueeseen päästäkseen pelaamaan vuoden 2022 MM-kisoissa, kertoo Telegraph.
30-vuotias Antonio teki vuonna 2016 päätöksen siitä, että hän haluaa edustaa maajoukkuetasolla Englantia. Hyökkääjä ei ole kuitenkaan pelannut minuuttiakaan Englannin maajoukkuepaidassa, joten hänellä on vielä mahdollisuus vaihtaa maajoukkue-edustusta.
[readmore from=Antonio-Michail]
West Hamissa komeat 16 valioliigamaalia kahden viimeisimmän kauden aikana tykittänyt Antonio on saanut kutsun Englannin maajoukkueeseen kolme kertaa, mutta hänen on ollut tyytyminen pelien seuraamiseen vaihtopenkin puolelta.
Antonion viimeisimmästä maajoukkuekutsusta on aikaa jo lähes neljä vuotta, ja huolimatta hänen loistavasta vireestään kahden viime kauden aikana, hän tuskin uutta kutsua enää saa.
Juuri siitä syystä maajoukkuepelit Jamaikan paidassa kiinnostaa West Ham -hyökkääjää.
Ensimmäisen kerran Antonio sai maajoukkuekutsun Jamaikalta jo vuonna 2016, mutta hän päätti tuolloin edustaa maajoukkuetasolla Englantia.
Jamaikan jalkapalloliitto on ollut nyt uudelleen yhteydessä Antonioon ja haluaa, että hyökkääjä on maajoukkueen mukana, kun Jamaika aloittaa CONCACAF-karsinnat syyskuussa Meksikoa ja Costa Ricaa vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen