Espanjan kentillä muun muassa Valencian paidassa 2000-luvulla ihastuttanut Gaizka Mendieta kehui vuolaasti Jari Litmasta. Mendieta puhui Litmasesta Laliiga.com:lle.

Mendieta ja Litmanen edustivat urallaan FC Barcelonaa, mutta samaan aikaan legendoja ei joukkueessa nähty. Litmanen pelasi Barcelonassa 1999-2001, kun taas Mendieta vietti lainapestin Barçassa kaudella 2003-04.

Vaikka pelimiehet eivät samaan aikaan Barcelonassa pelanneetkaan, Mendieta kertoi olevan Litmasen kanssa erittäin hyvissä väleissä. Miehet ovat pelanneet useampaan otteeseen näytösotteluissa samaan aikaan peliuran jälkeen.

– Litmanen ja minä olemme erittäin hyviä ystäviä. Olemme pelanneet monissa hyväntekeväisyysotteluissa ja legendojen otteluissa. Olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä nyt kuin ammattilaisuriemme aikana, Mendieta avasi.

Litmasen taidot eivät ole Mendietan mukaan kadonneet mihinkään.

– Hän on edelleen uskomaton. Nykyisin ottelut otetaan rennommin. Venytellään vähän, käydään hieronnassa, ja pientä lämmittelyä. Litmanen on sen sijaan ainoa, joka juoksee ympäriinsä ja venyttelee kunnolla. Hän on fyysisesti edelleen samassa kunnossa kuin aktiiviuransa aikana.

– Hänellä on silti edelleen sama tekniikka, sama peliäly ja samat taidot kuin ennenkin.

Litmasen fyysinen kunto koki kuitenkin kovan kolauksen viime toukokuussa, kun suomalaislegenda sairastui koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Litmanen kertoi keskiviikkona, ettei keho ole vieläkään palautunut kokonaan taudista.

– Viimeisen vuoden aikana olen vanhentunut enemmän kuin yhdeksässä sitä edeltävässä. Korona ei ole mitenkään kiva asia, Litmanen sanoi mediatilaisuudessa.

Litmanen tuli peliurallaan tunnetuksi erittäin tunnollisesta kehonhuollosta. Mendietan mukaan ”Litti” pitää kehostaan edelleen tunnollisesti erittäin hyvää huolta.

– Kun me muut menemme pelin jälkeen suihkuun, Litmanen venyttelee vieläkin. Hän on niin ammattimainen, Mendieta kertoi.

Voit lukea Laliiga.comin artikkelin kokonaisuudessaan tästä.