Seurajoukkueiden MM-turnauksessa tehtiin jalkapallohistoriaa – ”Unelmani tuli toteen”
Brasilialainen tuomari Edina Alves Batista teki sunnuntaina historiaa, kun hän toimi oikeudenjakajana eteläkorealaisen Ulsan Hyundain ja qatarilaisen Al-Duhailin välisessä ottelussa seurajoukkueiden MM-turnauksessa.
Edinasta, 40, tuli ensimmäinen naispuolinen tuomari, joka on toiminut erotuomarina FIFA:n järjestämässä miesten turnauksessa. Avustavina tuomareina toimi niin ikään kaksi naista, brasilialainen Neuza Back ja argentiinalainen Mariana de Almeida.
Al-Duhail voitti ottelun 3-1 ja nappasi siten turnauksen viidennen sijan.
Viime kuussa Edina kertoi AFP:n haastattelussa, että hän ei ole saanut tuomarin urallaan mitään ilmaiseksi ja sanoi, että hänen ”unelmansa tuli toteen”, kun hänet nimitettiin meneillään olevaan turnaukseen.
– Tein todella kovaa töitä valmistautukseni siihen päivään, kun saan tällaisen mahdollisuuden.
Edina aloitti tuomaroinnin vuonna 1999 sattumalta, kun häntä pyydettiin avustavan tuomarin tuuraajaksi amatööripelissä. Seuraavana vuonna hän tuomaroi jo ammattimaisesti ja vuodesta 2014 lähtien hän on toiminut täysiaikaisena erotuomarina.
– FIFA kohtelee tuomareita täysin heidän kykyjensä mukaan, ei sukupuolen. Jos olet hyvä tuomari, sinulle on kysyntää, sanoi Edina.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Seurajoukkueiden MM-turnaus jatkuu vielä sunnuntaina brasilialaisen Palmeirasin ja meksikolaisen Tigresin välisessä välieräottelulla. Toinen finalisti selviää maanantaina saksalaisen Bayern München ja egyptiläisen Al-Ahlyn kohtaamisessa.
Qatarissa pelattavan turnauksen finaali ja pronssiottelu pelataan ensi torstaina. Kaikki ottelut näkyvät suorana C Moresta.
Artikkelia korjattu 8.2.2021 klo 9.23: Euroopan edustajana pelaa Bayern München, ei Liverpool.
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus

- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana