TPS:n 15-vuotias superlupaus Bundesliiga-seuran testiin – ”Poikkeuksellinen vastuunkantaja”
Kuva: Getty Images
Turun Palloseuran hyökkäävä keskikenttäpelaaja Jasper Jalonen on tämän viikon Bundesliiga-seura Hoffenheimin testissä.
Jalonen, 15, solmi viime kuussa TPS:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen ja debytoi miesten edustusjoukkueessa päästen vaihdosta kentälle kaikissa Suomen Cupin karsintalohkon otteluissa.
Turkuun ja TPS:n vahvuuteen Jalosen on määrä palata ensi viikolla.
– Hänestä huomasi jo viime vuonna P17-ikäluokan peleissä, että kyseessä on poikkeuksellinen vastuunkantaja. Hoffenheim on seurannut häntä jo pitkään ja oli yhteydessä hänen vanhempiinsa sekä seuraan. Meille ei tule yllätyksenä, että monet ulkomaiset seurat ovat kiinnostuneita Japesta, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson kommentoi seuran sivuilla.
– Jappe oli erittäin positiivinen pelaaja Suomen Cupissa. Hän teki nuoresta iästään huolimatta loistavia ratkaisuja kentällä. Meidän pitää olla ylpeitä hänestä ja meidän pitää kannustaa häntä eteenpäin, mutta totta kai toivoisin, että hän pelaisi kuitenkin meillä vielä tällä kaudella.
Hoffenheimin edustusjoukkue on parhaillaan Saksan pääsarjassa 11:nä.
#FCTPS #Ykkönen #Turku #TKOMV #bundesliga #tsg
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
