Veikkausliigan mestaruusmagneetti lopetti pelaajauransa – ”Mahdollisuus olla täysipäiväinen opiskelija”
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon pelaajayhdistys JPY kertoo kotisivuillaan, että 32-vuotias hyökkääjä Akseli Pelvas on päättänyt lopettaa pelaajauransa. Valtaosan urastaan HJK:ssa pelannut Pelvas tunnetaan todellisena mestaruusrohmuna, sillähän voitti urallaan peräti kahdeksan suomenmestaruutta.
Kahdeksaan SM-kultaan ei Veikkausliigan aikakaudella ole pystynyt kukaan muu, mutta kun huomioidaan myös aika ennen Veikkausliigaa, on Pelvas mestaruustilastossa ”vasta” toinen. Eino Soinio voitti vuosien 1911 ja 1927 välissä HPS:n ja HJK:n paidoissa kaikkiaan yhdeksän suomenmestaruutta.
Pelvas on alun perin Etelä-Espoon Pallon kasvatti, mutta hän siirtyi HJK:n organisaatioon ollessaan 14-vuotias. Veikkausliigadebyyttinsä Pelvas teki HJK:n paidassa kaudella 2007, joten hän pelasi Veikkausliigaa peräti 14 eri kaudella.
HJK:n lisäksi Pelvas pelasi Veikkausliigaa KuPS:n, SJK:n ja viimeksi IFK Mariehamnin joukkueessa. Uran viimeisen kauden saldoksi tuli kolme tehtyä maalia 20 ottelussa. Kaikkiaan Pelvas teki 80 maalia 232 veikkausliigaottelussa. Suomen kenttien lisäksi Pelvas pelasi vuonna 2016 myös puolikkaan kauden Allsvenskania ruotsalaisessa Falkenbergissä.
– Tätä päätöstä on tullut pohdittua parin viime kauden ajan. Näin se menee, että vääjäämättä se ura jossain vaiheessa päättyy. Kaudet 2018 ja 2019 menivät pitkälti loukkaantumisten kanssa taistellessa, mutta sain vielä paikat kuntoon ja menneen kauden pelasin vielä ehjänä, Pelvas kertoo JPY:n uutisessa.
"Hyvä aika lopettaa ja miettiä uusia juttuja"
Peräti
Suomen mestaruutta voittanut Akseli Pelvas on päättänyt lopettaa uransa ammattijalkapalloilijana.
jpy.fi/fi/uutiset/aks…
#ammattinajalkapallo #Pelaajayhdistys #kaksoisura
#RESPECT
Peräti
#ammattinajalkapallo #Pelaajayhdistys #kaksoisura
#RESPECT
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
