Chelsean jättihankinta myönsi suuret vaikeutensa: ”En ole ikinä aiemmin kokenut sellaista”
Kuva: Getty Images
Chelsean hyökkääjä Timo Werner myöntää, että hän ei ole aiemmin urallaan kokenut samanlaista kuivaa jaksoa kuin tällä kaudella.
Werner, 24, siirtyi Chelseaan viime kesänä RB Leipzigista 53 miljoonalla eurolla, mutta saksalaiskärki ei ole vielä vastannut odotuksiin. Hän on pelannut Chelseassa 35 ottelua tehden niissä yhteensä kymmenen maalia ja syöttäen yhdeksän. Werneriltä on kaivattu enemmän tehoja varsinkin Valioliigassa, jossa hänen pisin maaliton putkensa kesti peräti 14 ottelua.
– Se oli rankkaa, koska haluan auttaa joukkuettani. Haluan tehdä maaleja. Se kuuluu luonteeseeni, olen hyökkääjä, kommentoi Werner BBC:lle.
Hän kokee oppineensa paljon debyyttikaudellaan Valioliigassa.
– En ole ikinä aiemmin kokenut sellaista, vastasi Werner kuivasta putkesta kysyttäessä.
– Huonoista tilanteista voi aina oppia. Minä opin luottamaan itseeni, antamaan kaikkeni kentällä ja olemaan ajattelematta pelkästään maaleja ja taistelemaan joukkueen puolesta.
– Toivon, että se jakso on nyt ohi, ja teen muutaman maalin lisää ennen kuin kausi loppuu.
Werner uskoo, että ensi kaudella hän on jo paljon valmiimpi.
– Monet hyvät hyökkääjät tulevat Valioliigaan ja tarvitset vuoden sopeutuakseen. Uskon, että vireeni paranee ja paranee ja paranee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?