HJK:n huippulupaus lähtee lainalle Seinäjoelle
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapalloklubin keskikenttäpelaaja Pyry Hannola siirtyy täksi kaudeksi lainalle Seinäjoen Jalkapallokerhoon.
FC Santa Clausissa ja Rovaniemen Palloseurassa jalkapallo-oppinsa saanut Hannola, 19, vietti kolme vuotta tanskalaisen FC Midtjyllandin riveissä, kunnes Klubi hankki hänet viime kesänä. Veikkausliigassa Hannola on pelannut kahdeksan ottelua.
HJK ja Hannola tekivät kauden 2022 loppuun kestävän jatkosopimuksen ennen kuin hän suuntasi lainalle SJK:hon.
– Tarvitsimme joukkueeseen yhden suomalaisen keskikenttäpelaajan lisää, ja Pyry sopi hyvin siihen, mitä etsimme. Hän tunnistaa pelin eri vaiheet hyvin, ja hänellä on laaja syöttövalikoima. Lisäksi hänen vasenjalkaisuutensa monipuolistaa hyökkäyspeliämme entisestään. Halusimme aktiivisen pelaajan keskikaistalle ja sen myös saimme. Pitää olla tyytyväinen, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara seuran sivuilla.
– Olemme seuranneet Pyryä jo pitkään, ja olemme iloisia saadessamme nuoren lahjakkaan pelaajan joukkueeseemme, kommentoi SJK:n tekninen johtaja Richard Dorman.
Hannolalle välittyi hänen ja Honkavaaran keskustelusta sellainen kuva, että hänet todella haluttiin Seinäjoelle.
– Totta kai minun pitää täälläkin kamppailla pelipaikastani, aivan kuten muuallakin, mutta täällä on hyvä projekti, mihin minut halutaan mukaan.
– Täällä on myös kaikki mahdollisuudet kehittyä entisestään, pelaamisen ohella. Kaikki fasiliteetit ovat aivan huippuluokkaa ja ympärillä on hyviä pelaajia. Silloin on helppo nostaa omaakin tasoa.
Tervetuloa Pyry Hannola!
Keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:n riveihin kaudeksi 2021. SJK vuokraa Hannolan lainasopimuksella HJK:sta.
Lue lisää SJK:n nettisivuilta:
sjk.fi/uutiset/pyry-h…
Tutustu Pyry Hannolaan videolta:
youtu.be/GhHqVQShunY
#SJKfi #Veikkausliiga
Keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:n riveihin kaudeksi 2021. SJK vuokraa Hannolan lainasopimuksella HJK:sta.
Lue lisää SJK:n nettisivuilta:
Tutustu Pyry Hannolaan videolta:
#SJKfi #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta