Huuhkajien kapteeni Tim Sparv latoi suoraa tekstiä Yle Puheella – asema romahtanut Kreikassa: ”Enempi amerikkalaista jalkapalloa”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien kapteeni Tim Sparv siirtyi täksi kaudeksi AE Larissan riveihin Kreikan pääsarjaan. Sparvin asema kriisiseurassa on tällä hetkellä todella huono, eikä mies ole pelannut enää tammikuun jälkeen minuuttiakaan.
AEL on Kreikan Superliigassa tällä hetkellä viimeisenä, vaikkakin suunta on ollut parempaan päin. Viimeisestä viidestä ottelusta AEL on voittanut kaksi, hävinnyt kaksi ja pelannut yhden tasan.
Pisteiden myötä AEL:n tilanne sarjan häntäpäässä on parantunut. Ero edellä oleviin PAS Lamiaan ja OFI Kreetaan on kolme pistettä ja Panetolikos on neljän pisteen päässä. Kreikan Superliigan runkosarja päättyy tulevana viikonloppuna, jonka jälkeen joukkueet jaetaan karsinta- ja mestaruuslohkoon.
Sparv sen sijaan on joutunut jännittämään otteluita viime aikoina katsomon puolella. Edelliset minuutit tulivat 26. tammikuuta Arisia vastaan, jonka jälkeen Huuhkajien kapteeni on istunut kolme peliä vaihtopenkillä ja peräti viisi kertaa jäänyt kokoonpanon ulkopuolelle.
Kreikkalaismedioissa on jo spekuloitu Sparvin huonoa asemaa, ja että keskikenttäpelaaja olisi jättämässä seuran viimeistään kauden jälkeen. Eilen, maanantaina, Sparv avasi rehdisti tilannettaan Yle Puheen Huuhkajien jäljillä -ohjelmassa.
– Vaikka tulokset ovat olleet erittäin huonoja, ja en ole missään nimessä tyytyväinen, että ollaan häntäpäässä, niin kokemuksena tämä on juuri sitä, mitä halusin. Joka päivä tapahtuu jotain, mitä en ole ikinä nähnyt jalkapallossa, Sparv kertoi Yle Puheelle.
AEL on saanut syystäkin melkoisen kriisiseuran maineen. Seura palkkasi jo tämän kauden kolmannen päävalmentajansa, kun italialainen Gianluca Festa palkattiin pestiin tammikuussa. Festa valmensi AEL:a jo kaudella 2018-19, jolloin hän onnistui pitämään seuran pääsarjassa. Sparvin mukaan taktiikat vaihtuvat Kreikassa usein joukkueen mukaan.
– Saimme äskettäin kolmannen päävalmentajan tällä kaudella. Oma roolini riippuu täysin siitä, millä taktiikalla pelaamme. Se on yksi suuri muutos täällä Kreikassa. Taktiikkaa vaihdetaan usein, jopa pelistä peliin. Katsomme joka viikko enemmän vastustajaa, kuin että yrittäisimme luoda jotain pitkäjänteistä omassa pelissämme, Sparv arvioi.
Lisäksi joukkueessa pelimiehiä riittää jonoksi asti. Sparv kertoi rehdisti, ettei ole aiemmin urallaan ollut samanlaisessa ympäristössä. [readmore from=sparv-tim] – Hankala kysymys. Tällä hetkellä en uskalla mennä yksityiskohtiin, ehkä kauden jälkeen. Pohjoismaissa ollaan hyvin organisoituja ja toiminta ammattimaista. Täällä se on niin hurjaa. Nyt esimerkiksi meillä on 40 pelaajaa ringissä, 40 pelaajaa! Se on enempi amerikkalaista jalkapalloa. Niin ja meillä on kaksi fyssaria (fysioterapeuttia), 40 pelaajaa ja kaksi fyssaria! Pitkäjänteisyys puuttuu ehdottomasti, Sparv arvioi. Huuhkajien kannalta Sparvin peliminuutit huolestuttavat. Suomen A-maajoukkue aloittaa tässä kuussa MM-karsinnat, ja joukkue ensimmäisiin otteluihin ilmoitetaan ensi viikolla. Toivoa sopii, että kapteeninnauhaa maajoukkueessa kantavan Sparvin asema seuratasolla paranisi pikaisesti. Voit kuunnella Yle Puheen Huuhkajien jäljillä -ohjelman kokonaisuudessaan tästä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti