Katso: Ligue 1:ssä tehtiin ällistyttävä vapaapotkumaali – matkaa maaliin 37 metriä
Ranskan pääsarjassa Ligue 1:ssä nähtiin sunnuntaina maali, jonka kylkeen voi lyödä jälleen vahvan leiman ”Puskas-ehdokas”. Tästä maalista vastasi Lorientin 22-vuotias keskikenttäpelaaja Armand Laurienté.
Pelattiin ottelua Nantes-Lorient. Nantes siirtyi ottelussa 1-0-johtoon jo toisella minuutilla Randal Kolon tekemällä maalilla. Laurienté kuitenkin tasoitti loppunumeroiksi 1-1 pelin 87. minuutilla – ja melkoisen ällistyttävällä tavalla.
Lorient sai tuolloin vapaapotkun keskikentältä, tarkkaan sanottuna 37 metristä. Vaikka maaliin oli matkaa noinkin paljon, päätti nuori vapaapotkuspesialisti Laurienté luottaa itseensä ja kokeilla suoraa maalia.
Veto olikin täydellinen, ja johti monien mielestä yhteen kaikkien aikojen vapaapotkumaaleista – epäilemättä ainakin yhdeksi tämän kauden hienoimmista. Monien mieliin se on tuonut myös muuan Juninhon.
Kuti nousi kevyesti kahden miehen muurin ja sitä seuranneen pelaajaröykkiön yli ja painui aivan maalin takayläkulmaan. Laurientén upean osuman voi katsoa tästä klipistä löytyvästä Ligue 1:n ottelukoosteesta alkaen ajassa 2:40, tai allaolevista klipeistä.
#FCNFCL
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa

