Liverpool ja Man United saivat seuraa – nyt myös Bayern München on saman pelaajan perässä
Kuva: Getty Images
Valioliigassa loistavaa debyyttikautta pelaava Raphinha on herättänyt lukuisien Euroopan suurseurojen kiinnostuksen.
24-vuotias laitahyökkääjä on yhdistetty aiemmin siirtohuhuissa muun muassa Liverpooliin ja Manchester Unitediin, mutta CalcioMercaton mukaan nyt myös Bayern München on brassin perässä.
Ranskalaisseura Rennesistä täksi kaudeksi Leedsiin siirtynyt Raphinha on esiintynyt edukseen valioliigaviheriöillä. Brassipelaaja on mättänyt 22 pelaamassaan ottelussaan viisi maalia ja antanut yhtä monta maalisyöttöä.
Raphinhan sopimus Leedsin kanssa ulottuu kesään 2024 asti. Hiljattain antamassaan haastattelussaan hän vakuutti olevansa onnellinen nykyisessä seurassaan.
– Olen todella onnellinen Leedsissä. Minulla on suuri ilo olla osa tätä seuraa. Nautin todella paljon kaupungista. Minut on otettu hyvin vastaan ja tunnen oloni erittäin tervetulleeksi, Raphinha kertoi Leedsin verkkosivuilla.
Myös Leedsin jalkapallojohtaja Victor Orta on tehnyt selväksi, että Raphinha ei ole myynnissä.
– Tehdään tämä selväksi. Me emme ole saaneet yhtään tarjousta Raphinhasta, emmekä edes kuuntelisi sellaista. Ne (siirtohuhut) ovat klikkien kalastelua, millä nettisivut tekevät bisnestään, Orta kertoi tällä viikolla BBC:lle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Meksiko 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – peli alkoi tunnin myöhässä
- Ronald Koeman jättää Hollannin päävalmentajan pestin
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus