Mestarien liigassa todella kekseliäs vaparikuvio – leviääkö muihinkin seuroihin?
Kuva: Getty Images
Atalanta joutui hyvästelemään Mestarien liiga -pelit tältä keväältä, kun se taipui neljännesvälierien otteluparissa Real Madridille yhteismaalein 1-4. Pientä lohtua ja toivonpilkettä joukkueelle kuitenkin toi tiistain pelin 83. peliminuutilla syntynyt, kolumbialaisen Luis Murielin tekemä vapaapotkumaali.
Murielin veto muurin yli oli erinomainen ja upposi vastustamattomasti ylänurkkaan, vaikkakin Real Madridin maalivahti Thibaut Courtois’n sormenpäitä hipoen. Tilanteessa nähtiin kuitenkin hyvin poikkeuksellinen vaparikuvio, sillä vapaapotkua varten ei rakennettu yhtä, vaan kaksi muuria.
Real Madridin puolustusmuuri aseteltiin tietysti sääntöjen määräämien yhdeksän metrin päähän, ja nykytrendin mukaisesti muurin takana makasi yksi pelaaja matalan laukauksen varalta. Atalanta rakensi kuitenkin oman kolmen pelaajan muurinsa noin kolmen metrin päähän Murielin vapaapotkun antamispaikasta – kaiketi maalivahti Courtois’n näkökentän peittämistä varten. Siitä pelaajat sitten säntäsivät hiljalleen hajaantuen kohti Real Madridin muuria ja maalia – pallon painuessa kohti ylänurkkaa.
29-vuotias Luis Muriel pelaa erinomaista kautta, sillä hän on tehnyt Atalantalle 36 ottelussa 20 maalia ja syöttänyt yhdeksän. Maaleista kolme syntyi Mestarien liigassa, 16 hän on tehnyt Serie A:ssa ja yhden Italian Cupissa.
Ensimmäistä kertaa Atalantan valmentaja Gian Piero Gasperini ei kyseistä vaparikikkaa käyttänyt, sillä Atalanta teki samoin myös tammikuisessa Serie A -ottelussa AC Milania vastaan. Gasperinin tiedetään hyödyntäneen samaa temppua myös jo vuonna 2016, jolloin hän vielä valmensi Genoaa.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Melkoinen veto: 14-vuotias poika debytoi Ykkösliigassa
- Vanhemmat miehet vikittelevät Maddieta, 17, ja Addisonia, 16, kyseenalaisilla kommenteilla – ”Prinsessani”
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Melkoinen veto: 14-vuotias poika debytoi Ykkösliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa