Pandemia puuttui taas oikein kunnolla peliin – MM-karsintaottelurypäs peruttiin
Kuva: Getty Images
Siitä alkaa tulla vuosi täyteen, kun Covid-19-pandemia alkoi peruuttaa jalkapallo-otteluita siellä sun täällä ja pani lopulta lähes koko maailman futiksen muutaman kuukauden tauolle. Kesäkuusta lähtien jalkapalloa on taas yhtäjaksoisesti pelattu, mutta kuten tuskallisen hyvin tiedämme, ei pandemia hellitä otettaan vieläkään – päinvastoin.
Toiset ja kolmannet aallot jylläävät, ja otteluperuutuksiakin on jouduttu tekemään monin paikoin. Yksi kovimmista pommeista putosi kuitenkin äsken Etelä-Amerikasta, kun Etelä-Amerikan maanosaliitto CONMEBOL kertoi, että maaliskuun MM-karsintojen tuplapelipäivä (25.-30.3.) on jouduttu perumaan.
Peruutusten syyksi kerrottiin, että maajoukkueilla ei ole mahdollisuutta saada ajoissa käyttöönsä Euroopassa työtään harjoittavia maajoukkuepelaajiaan. Toisin sanoen peruutuspäätökseen johtivat erinäiset matkustusrajoitukset ja karanteenimääräykset.
CONMEBOL ja sen alaiset kansalliset liitot etsivät asiaan ratkaisua virtuaalisessa neuvottelussa yhdessä FIFA:n kanssa lauantaina, mutta lopulta valitettava johtopäätös oli perua maaliskuun maaottelut.
El Consejo de la CONMEBOL resolvió suspender la doble fecha de las Eliminatorias para Catar 2022 prevista para marzo. La decisión obedece a la imposibilidad de contar en tiempo y forma con todos los jugadores sudamericanos.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana