Suurseuran tiloihin hyökänneille ankarat tuomiot – ultrat kohdannut pelaaja puhui kokemastaan: ”Menin sotaan”
Kuva: Getty Images
Ranskan pääsarjan Ligue 1:n suurimpiin seuroihin kuuluvan Marseillen kausi on ollut myrskyisä. Myrsky yltyi tammikuun lopussa suorastaan hurrikaanilukemiin, kun noin 300 seuran ultrakannattajaa rynnäköi Marseillen harjoituskeskuksen tiloihin. He pyrkivät ilmeisesti seuran johtoportaan jäsenten kimppuun, ja aiheuttivat mittavia vahinkoja harjoituskeskukselle, sen sisätiloille ja myös ulkopuolella sytyttäen esimerkiksi puita tuleen.
Maanantaina oli aika lukea tuomioita hyökkäykseen osallistuneille. Rangaistuksen sai kaikkiaan neljää Olympique Marseillen ultraa.
Ankarimman tuomion saanut kannattaja tuomittiin vuoden vankeusrangaistukseen. Hän on ultraryhmän varainhoitaja, joka toi rynnäkköön ilotulitteita ja paukkupommeja, ja heitti yhden niistä harjoituskeskuksen sisätiloihin. Tuomittu saa kuitenkin kärsiä rangaistuksensa kotiarestissa sähköisen jalkapannan kanssa.
Kolme muuta saivat 9-10 kuukauden vankeustuomiot, mutta hekin saavat suorittaa rangaistuksensa kotiarestissa. Kolmikosta kaksi on ultraryhmien johtajia.
Oikeudessa todettiin, että rynnäkkö oli järjestetty useiden ultraryhmien yhteistyönä. Poliisi pidätti 300 hyökkäykseen osallistuneesta 25 henkilöä. Seitsemän poliisia sai tapahtuman yhteydessä vammoja. Ultrien hyökkäys johti myös ohjelmassa olleen Marseille-Rennes -ottelun peruuntumiseen.
[readmore from=Marseille]
Tapahtumahetkellä paikalla oli muun muassa Marseillen espanjalaistoppari Álvaro González, jonka selkään rynnäköijät heittivät soihdun. González puhui viikonloppuna tapahtuneesta TF1:lle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta