Yle: ”Malick on jo Huuhkaja-tavaraa” – Juha Malinen kommentoi lupaavan topparin menettämistä Saksan paitaan

Saksassa syntyneestä keskuspuolustajasta Malick Thiawista tuli viime keväänä jokseenkin yhtäkkiä ja yllättäen Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kannalta ajankohtainen nimi. Thiawilla oli tuolloin vain Suomen kansalaisuus. Hän debytoi Saksan Bundesliigassa viime vuoden maaliskuussa, ja pelasi vielä kesäkuussa sarjan jatkuttua koronatauon jälkeen kolme peliä lisää.
Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen kertoi tuolloin, että hän havitteli Thiawia mukaan joukkueeseensa. Thiaw oli jo hyväksynytkin kutsun Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, mutta peli jouduttiin lopulta perumaan koronapandemian vuoksi.
Malick Thiawin mummola on Oulussa, ja Malisen suunnitelma olikin hänen omien sanojensa mukaan ”romanttinen”.
– Viime syksynä oli suunnitelma, että järjestetään maaottelu Ouluun. Hän pääsisi mummolaan pelaamaan. Tuo oli silloin hyvin viehättävä, romanttinen ja kiinnostava ajatus. Korona tuhosi ne vaihtoehdot, Malinen sanoi Ylelle antamassaan haastattelussa (Ylen juttu löytyy täältä).
Jo viime syksynä tiedettiin, että Malick Thiaw haki Saksan passia. Malinen ymmärtääkin ratkaisun hyvin, sillä puolustaja on vakiinnuttanut paikkansa Bundesliigassa ja on asunut koko ikänsä Saksassa.
– Vaikka hän puhuu suomea ja on lapsuudessa viettänyt paljon aikaa Suomessa mummolassa, hän on ikänsä asunut Saksassa.
Pelipaikan vakiinnuttaminen Schalken alakerrassa teki Thiawista nopeasti kiinnostavan pelaajan myös Saksan U21-maajoukkueelle. Malinenkin myöntää, että puolustaja olisi ollut jo enemmän Suomen A-maajoukkueen kuin Pikkuhuuhkajien kamaa. Viime aikoina hänen kanssaan olikin keskustellut enemmän Markku Kanerva.
– Malick oli jo Huuhkaja-tavaraa. Olemme paljon jutelleet Riven kanssa. Rive on myös jutellut hänen kanssaan. Olen toki itsekin pitänyt yhteyttä ja ollut koko ajan kuulolla. Jotenkin tästä tuli normaalia läheisempi juttu, Malinen kertoi.
[readmore from=Thiaw-Malick]
Thiawin maajoukkuevalinta on lukittunut toistaiseksi vain alle 21-vuotiaiden tasolle. Hänen on sääntöjen puolesta edelleen mahdollista vaihtaa Suomen A-maajoukkueeseen ennen kuin hän pelaa Saksan A-maajoukkueessa kilpailullisessa ottelussa. Malinen toivookin, että Saksan armottoman kova kilpailutilanne vielä kääntäisi vaakakupin Huuhkajiin.
– Ei muuta kuin peukut pystyyn, että hän valitsisi jossain vaiheessa Huuhkajat.
– Kyllä hänen täytyy kehittyä vielä aika lailla, että pääsee Saksan A-maajoukkueeseen. Pelaajamäärät ja kilpailu ovat toista luokkaa kuin meillä, Malinen muistutti.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Mestaruusunelma suli – Jude Bellinghamille palkinto hienosta kaudesta
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla