BBC: Manchester Unitedin seurapomo Ed Woodward jättää tehtävänsä
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin varapuheenjohtaja Ed Woodward jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa, kertoo BBC.
Tieto Woodwardin lähdöstä tuli julkisuuteen samalla, kun eurooppalaisen huippujalkapalloilun tulevaisuudesta tulvii isoja uutisia. Manchester United ilmoitti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 11 muun suurseuran kanssa, että se on lupautunut perustajajäseneksi Euroopan Superliigaan, uuteen suljettuun kansainväliseen kilpailuun, joka korvaisi Mestarien liigan kyseisten joukkueiden osalta.
Hanke on kuitenkin saanut lyhyessä ajassa valtavan määrän kritiikkiä jalkapalloliitoilta ympäri maailman, kansallisilta sarjoilta ja kannattajilta. BBC:n mukaan Manchester City on jo vetäytynyt Superliiga-hankkeesta alle 48 tuntia sen julkistamisen jälkeen, ja Chelsea on seuraamassa perässä.
Woodward on toiminut Unitedin operatiivisen johdon korkeimmassa virassa vuodesta 2013 lähtien. Häntä on sittemmin kritisoitu voimakkaasti seuran kehnosta menestyksestä Valioliigassa ja siirtomarkkinoilla.
Sky Sportsin mukaan Woodward ja Unitedin omistava Glazerien perhe olivat sopineet hänen lähdöstään jo aiemmin, mutta asian tiedottamista päätettiin aikaistaa. BBC kertoo, että Woodward ja Glazerit päättivät hänen lähdöstään sopuisissa merkeissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy