HJK – FC Inter: Cupin finaalipaikka jaossa
Suomen Cup
HJK – FC Inter
Lauantai 10.04. klo 18:00
Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina. HJK ja Inter muodostavat kivikovan sekä todella mielenkiintoisen otteluparin: molemmat joukkueet ovat antaneet hyvän näytteen iskukyvystään alkuvuoden aikana ja lukeutuvat myös tulevan Veikkausliiga-kauden suurimpien suosikkien joukkoon. Viime kaudella joukkueet kohtasivat Cupin finaalissa.
HJK aloitti Suomen cupin tasapelillä FC Lahtea vastaan, mutta sen jälkeen koneet saatiin käyntiin ja jälki on ollut selvää sekä Cupissa että harjoitusotteluissa. Cupin puolivälierässä HIFK kaatui halliolosuhteissa selkeästi 3-0, vaikka puoliajalla tilanne oli vielä tasan. Janne Saksela debytoi Klubin paidassa mallikkaasti, ja pahoista loukkaantumisista kärsineen pelurin soisi tällä kertaa pysyvän ehjänä.
FC Inter selvitti tiensä välieriin raskaimman kautta, sillä SJK pakotti turkulaiset jatkoajalle. Tarkan puolustuspelin sävyttämässä ottelussa ainoa maali nähtiin vasta 115. minuutilla Arttu Hoskosen puskusta. Inter on ollut puolustuksensa kanssa todella tarkkana koko alkuvuoden, sillä joukkueelle ei ole tehty vielä yhtään maalia kilpailullisissa otteluissa. SJK ei saanut Interiä vastaan oikeastaan yhtään kunnollista paikkaa pelitilanteista.
Lyö vetoa ottelusta:
HJK on ottelussa ansaitusti suosikki, mutta Inter ei tule olemaan helppo vastus. Vetojen kannalta vähämaalisuus tuntuu kiinnostavalta valinnalta, sillä molempien joukkueiden alakerta on pitävää sorttia. Vetosuositus on siis Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,90. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos