Juventuksen putken katkeaminen yhä lähempänä, yllätysratkaisija jatkoi Interin voittokulkua: ”Me kaikki koemme olevamme tärkeitä”
Kuva: Getty Images
Juventuksen yhdeksän kautta jatkuneen mestaruusputken katkeaminen Serie A:ssa on yhä lähempänä. Sarjakärki Internazionale otti sunnuntaina jo yhdennentoista peräkkäisen voittonsa sarjaotteluissa, kun Cagliari kukistui Milanossa maalein 1-0.
Kun sarjaa on pelaamatta kärkipään joukkueiden osalta kahdeksan kierrosta, on Inter toisena olevaa AC Milania 11 pistettä edellä. Serie A:ta vuosikausien ajan hallinnut Juventus on 12 pisteen päässä (EDIT: Juventus voitti sunnuntaina Genoan maalein 3-1).
Interin voittomaalin teki 77. minuutilla kokenut wingback Matteo Darmian, joka on saanut kauden aikana hyvin vaihtelevasti peliaikaa. Tänään Darmian oli avauksessa, kiitti luottamuksesta ja korosti pelin jälkeen joukkueen roolituksen onnistumista. Maali oli Darmianille Serie A -kauden toinen, ja yhteensä kolmas.
– Kohtasimme tänään hyvän joukkueen, joka puolusti hyvin alusta lähtien. Kun kohtaa joukkueen, joka tukkii syöttölinjat, on maalitilin avaaminen vaikeaa. Tämä on kuitenkin meille erittäin tärkeä voitto, Darmian sanoi DAZN:n haastattelussa.
– Me kaikki olemme osa ryhmää ja tunnemme olevamme tärkeitä. Tiedämme, että jokainen on valmis pelaamaan, kun kutsu käy. Kauden loppuun on silti vielä pitkä matka kuljettavana.
77 - L'Inter have found the net against Cagliari after 77 minutes, it is the latest goal scored by the Nerazzurri on a 0-0 scoreline in Serie A this season. Key.
#InterCagliari
#InterCagliari
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
