Juventuksen viimeinenkin toivo alkaa sammua – jopa Mestarien liigan paikka kiven takana
Kuva: Getty Images
Eiköhän se ole siinä. Juventus on voittanut Italian Serie A:n vuosina 2012-2020 peräti yhdeksän kertaa putkeen, mutta nyt valta on erittäin lähellä vaihtua. Juventus hävisi sunnuntaina ensimmäisen kerran reiluun 20 vuoteen Serie A:ssa Atalantalle, ja ero sarjakärki Interiin alkaa olla lopullisesti liian pitkä kiinni kurottavaksi. Inter on Juventusta jo 12 pistettä edellä, kun sillä on pelaamatta kahdeksan, ja Juventuksella seitsemän ottelua. Inter kohtaa vielä sunnuntai-iltana vieraissa Napolin.
Tasaisen ottelun ainoa maali nähtiin 87. minuutilla. Vaihdossa aloittanut Ruslan Malinovsky laukoi tulisesti rangaistusalueen takaa, pallo muutti suuntaa Juventuksen Alex Sandrosta ja painui verkkoon ohi hölmistyneen Juve-vahdin Wojciech Szczesnyn. Malinovsky tuuletti raivokkaasti, eikä Juventus enää kyennyt lopun painostuksestaan huolimatta tasoihin nousemaan.
Juventus loi ottelussa muutaman hyvän maalipaikan, mutta sen paremmin Álvaro Morata kuin Paulo Dybalakaan eivät pystyneet tilaisuuksiaan hyödyntämään. Cristiano Ronaldo ei ollut Juventuksen kokoonpanossa lihasvamman takia.
Atalanta ohitti voittonsa myötä Juventuksen sarjataulukossa ja nousi kolmanneksi, ollen jo lähellä kolmatta peräkkäistä Mestarien liiga -paikkaansa. Juventus saa hikoilla jopa nelossijan suhteen, sillä se on vain kolme pistettä Napolia ja neljä Laziota edellä, vaikka on pelannut ottelun molempia enemmän.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii

- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken