Kansallisen Liigan kausiennakko osa 2: Tässä mestarikandidaatit – saako sarja uuden voittajan ja jääkö HJK jälleen tyhjin käsin?

Näytä ennakkopaketin sisällysluettelo

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa on seitsemällä mestaruudellaan maan toiseksi menestynein naisten jalkapallojoukkue. Kaikki mestaruudet tulivat vieläpä 2010-luvulla, joten joukkue tunnetaan lähihistorian hallitsevana ryhmänä.

Tammikuussa 2019 PK-35 Vantaata kohtasi kuitenkin katastrofi, kun seura jätettiin ilman liigalisenssiä. Valitukset ja selitykset eivät kelvanneet, ja niinpä mestaruutta puolustaneen joukkueen oli pakko vetää kausi 2019 Ykkösessä. Joukkue ymmärrettävästi tyhjeni kotimaisen sarjan ehdottomista tähtipelaajista.

Ykkösen PK-35 Vantaa selvitti ongelmitta, joten se palasi pikavauhtia takaisin pääsarjaan viime kaudeksi. Uuden tulemisen kanssa ei hötkyilty, vaan maltillisempi lähestymistapa toi sarjassa seitsemännen sijan. Tärkein tavoite jatkuvuus oli kuitenkin turvattu.

Joukkuetta käskyttää jo vuodesta 2014 lähtien päävalmentajana toiminut Jari Väisänen.

Kenties tärkein pelaajahankinta on 21-vuotias hyvinkääläislähtöinen laitapuolustaja Laura Kölhi. Kölhi on pelannut Tikkurilan Palloseuran paidassa kolmen viime kauden aikana jo 54 liigaottelua, joten hän tuo PK-35 Vantaaseen nuoresta iästään huolimatta jo runsaasti kokemusta. Vuodesta 2013 lähtien PK-35 Vantaassa pelannut Elina Salmi ilmoitti maaliskuussa lopettavansa pelaajauransa, joten laitapuolustajalle tulikin tarvetta.

Muita merkittäviä hankintoja ovat HJK:n B-tytöistä saapunut tyttöjen maajoukkuehyökkääjä Sophie Maidell sekä Ilveksestä tullut, viime vuosina loukkaantumisista kärsinyt Tuulia Mikkola.

Joukkueessa jo viime kaudella pelanneista pelaajista kannattanee seurata erityisen tarkkaan huhtikuun lopussa 17 vuotta täyttävää Oona Seveniusta, joka kuuluu sarjan suurimpiin pelaajalupauksiin. Sevenius teki jo viime kaudella kolme liigamaalia ja on ollut hurjassa vauhdissa kevään Suomen Cupin otteluissa. Seveniusta puolisen vuotta vanhempi Wilma Forsblom oli viime kaudella seitsemällä maalillaan PK-35 Vantaan paras maalintekijä, ja jatkaa myös seurassa. Nuoret tehokkaat pelaajat ovat lopullisen läpimurron kynnyksellä.

PK-35 Vantaan kapteeni Sanna Saarinen, 29, aloittaa seurassa jo 12. kautensa. Keskikenttäpelaaja Anita Abu valittiin viime kaudella sarjan kesäkuun parhaaksi pelaajaksi. Maalivahti Velma Oikarinen, 25, ja toppari Roosa Toivanen, 23, tekevät tuloaan suomalaisen jalkapalloilun eturiviin.

Roosa Toivanen on tärkeä pelaaja Vantaan punamustien takalinjoilla. Kuva: Kansallinen Liiga

PK-35 Vantaa vaikuttaa viimevuotista valmiimmalta sarjaan. Siitä paras näyttö lienee paikka lokakuussa pelattavassa Suomen Cupin finaalissa puolustavaa mestaria Åland Unitedia vastaan. PK-35 Vantaa eteni finaaliin kaatamalla pääsiäisviikonloppuna pelatussa välierässä rangaistuspotkukilpailun jälkeen HJK:n. Ennusmerkit viittaavat siihen, että PK-35 Vantaa nähdään syksyllä yläloppusarjassa, ja miksei parhaimmillaan taas jo mitalitaistelussakin.

Paras sijoitus: Seitsemän suomenmestaruutta
Kotikenttä: Myyrmäen jalkapallostadion
Twitter: https://twitter.com/PK35Vantaa
Instagram: https://www.instagram.com/pk35vantaa/
Kapteeni: Sanna Saarinen

Heikki Kuparinen
Twitter: @Heykki80


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.