Ovatko pitkät VAR-tarkastukset pian historiaa? FIFA ottamassa käyttöön automatisoidun paitsioteknologian
Kuva: Getty Images
FIFA on valmis ottamaan käyttöön vuoden 2022 MM-kisoissa uuden automatisoidun järjestelmän, jonka myötä paitsiotilanteet saataisiin tarkistettua entistä nopeammin.
Jalkapallon säännöistä päättävä kansainvälinen elin, IFAB, sanoi jo viime kuussa, että se aikoo testata uutta teknologiaa, joka mahdollistaisi ”puoliautomaattiset” päätökset, jolla pyrittäisiin välttämään pitkät VAR-tarkastukset.
FIFA:n jalkapallokehityksen johtajana toimiva Arséne Wenger kertoo tekevänsä töitä sen eteen, että uusi automatisoitu paitsioteknologia saataisiin käyttöön Qatarin MM-kisoihin.
– Luulen, että automatisoitu paitsioteknologia on valmis vuoteen 2022 mennessä, valmentajalegenda kertoi The Timesille.
– Teen kovasti töitä sen eteen, että saamme sen (paitsioteknologian) käyttöön. Sen myötä avustava erotuomari saisi välittömästi signaalin (korvanappiinsa).
– Keskimäärin odotusaika (VAR-tarkastuksissa) on noin 70 sekuntia, joskus 1 minuutti ja 20 sekuntia. Se (uusi teknologia) on todella tärkeä, koska olemme nähneet, että monien marginaalitilanteiden jälkeen maalijuhlat ovat peruuntuneet.
Arsene Wenger has said FIFA will be ready to use automated offsides at the 2022 World Cup in Qatar.
#Qatar2022
#Qatar2022
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen