Suomalaisen Alex Bradleyn joukkueen kapteeni menehtyi 32-vuotiaana – ”Oli kunnia pelata rinnallasi”
Kuva: Getty Images
Englannin viidennellä sarjatasolla National Leaguessa pelaava Yeovil Town kertoi torstaina suru-uutisen. Joukkueen kapteeni Lee Collins on poissa. Collins oli kuollessaan 32-vuotias.
– Kaikki Yeovil Townissa surevat kapteeni Lee Collinsin menetystä. Lee menehtyi suruksemme eilen. Osoitamme ajatuksemme ja rukouksemme hänen perheelleen ja ystävilleen, tiedotteessa todetaan.
Seura ei kertonut Collinsin kuolinsyytä. Yeovil Townin piti pelata pitkäperjantaina Altrinchamia vastaan, mutta ottelu päätettiin siirtää.
Keskuspuolustajan paikalla pelannut Collins oli aikanaan Englannin alle 19-vuotiaiden maajoukkueringissä. Tällä kaudella hän pelasi Yeovil Townissa kahdeksan ottelua.
Collins oli valioliigaseura Wolverhamptonin kasvatti, joka pelasi seuran junioreissa muun muassa Walesin maajoukkuevahti Wayne Hennesseyn kanssa. Collins pelasi korkeimmillaan toisella sarjatasolla Mestaruussarjassa, jossa hän esiintyi seitsemässä ottelussa Barnsleyn paidassa kaudella 2011-2012. Ylivoimaisesti eniten otteluita kertyi neljännellä sarjaportaalla Kakkosliigassa, kaikkiaan 358. Pisimpään Collins pelasi Port Valen joukkueessa. Yeovil Towniin hän siirtyi kesällä 2019.
Viimeisen ottelunsa Collins pelasi 6. helmikuuta, mutta hän oli Yeovilin kokoonpanossa vielä viikkoa ennen kuolemaansa. Collinsia jäivät kaipaamaan myös kolme tytärtä.
Collinsin poismeno järkytti myös Yeovil Townin luottopelaajiin lukeutuvaa suomalaista keskikenttäpelaajaa Alex Bradleyta. 22-vuotias Bradley on Suomen entinen poikamaajoukkuepelaaja, joka nähtiin viimeksi Suomen paidassa kesällä 2018 Suomen alle 19-vuotiaiden EM-kotikisojen joukkueessa.
Bradley kirjoitti Twitteriin kauniisti omat tuntemuksensa kuolinuutisen jälkeen.
– En voi uskoa, että kirjoitan tätä. Mikä mahtava mies olitkaan, todellinen johtaja kentällä ja kentän ulkopuolella. Oli kunnia pelata rinnallasi. Syvimmät osanottoni Leen perheelle ja ystäville. Lepää rauhassa siellä ylhäällä, kaveri. Sinua tullaan syvästi kaipaamaan, Bradley kirjoitti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken