Teemu Pukki valittiin jälleen Norwichin kuukauden pelaajaksi
Kuva: Getty Images
Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki on valittu Norwichin maaliskuun parhaaksi pelaajaksi.
Pukki, 31, pelasi viime kuussa Kanarialintujen riveissä viisi ottelua tehden niissä yhteensä neljä maalia.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Hänet valittiin Norwichin kuukauden pelaajaksi myös helmikuussa, jonka aikana hän iski seitsemään peliin yhtä monta osumaa. Pukki kertoi Norwichin sivuilla, että hän on ylpeä peräkkäisistä palkinnoista etenkin siitä syystä, että voittaja valitaan kannattajien äänien perusteella.
– Kannattajat ovat yksi isoimmista syistä, miksi teemme tätä, joten se merkitsee minulle paljon, että he ovat antaneet minulle tämän palkinnon kaksi kertaa peräkkäin.
– Tiedän hyökkääjänä, että tarvitsen muiden kaverien apua, jotta voin tehdä maaleja, joten minun on oltava kiitollinen myös heille kaikista maalipaikoista. Joukkueemme pelaa uskomaatoman hyvin, ja näiden pelaajien kanssa on helppo pelata.
Kaikkiaan Pukki on pelannut tällä kaudella Norwichissa 37 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 25 maalia ja syöttänyt kolme. Norwich johtaa Englannin Mestaruussarjaa kahdeksan pisteen erolla Watfordiin, kun kuusi kierrosta on pelaamatta.
Congratulations to Teemu Pukki, who has been voted March's Falcon Power Player of the Month!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”

- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa