Celticin ex-manageri: Teemu Pukki siirtyi liian aikaisin Skotlantiin – ”Se ei toiminut haluamallamme tavalla”

Celticin entinen manageri Neil Lennon uskoo, että Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki siirtyi aikanaan liian aikaisin Skotlantiin.
Lennon toimi Celticin käskyttäjänä, kun skottijätti hankki 23-vuotiaan Pukin Schalkesta vuonna 2013. Pukista kaavailtiin korvaajaa Norwichiin siirtyneelle Gary Hooperille, mutta suomalaiskärki ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla tehtävässä.
Celtic lainasi Pukin vain yhden kauden jälkeen Brøndbyyn, jossa maaleja rupesi syntymään liukuhihnalta, ja hänet hankittiin pysyvästi Tanskaan. Vuonna 2018 Pukki siirtyi nykyiseen seuraansa Norwichiin, jossa meno on ollut entistä hurjempaa: hän on pelannut Kanarialintujen riveissä 126 ottelua tehden niissä yhteensä 67 maalia ja syöttäen 17.
Lennon on seurannut Pukin uraa suomalaisen lähdettyä Celticistä.
– Teemu Pukki tekee maaleja Norwichille, pelasivat he sitten Mestaruussarjassa tai Valioliigassa, kommentoi Lennon BBC Radio 5 Livelle.
– Hankin Teemun kahdeksan tai yhdeksän vuotta sitten. Hän teki ehkä 10, 12 maalia, mutta hän vain siirtyi ehkä liian aikaisin siihen ympäristöön, eikä se toiminut haluamallamme tavalla.
Lähde: The Pink Un
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- HJK sai revanssinsa, kun risteävillä kursseilla olevat joukkueet kohtasivat
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Portugalista kuuluu hurjia – Cristiano Ronaldon poika tehoili Portugalin maajoukkueessa
- Cristiano Ronaldosta leviää uskomaton huhu – tekemässä taas paluuta huipulle
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Katso: Djurgården kärsi murskatappion – luottopelaaja otti typerän punaisen – ”En odottanut tuollaista”
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?