Joona Toivio onnistui rankkarikisassa – Zlatan mukana Ruotsin cupin historiallisissa mestaruusjuhlissa
Kuva: Juha Tamminen
Käytännössä täysin varmasti Huuhkajien tiistai-iltana julkistettavaan EM-kisamiehistöön kuuluva Joona Toivio urakoi täydet 120 minuuttia sunnuntaina pelatussa Ruotsin Cupin loppuottelussa. Toivion Häcken sai kuitenkin jäädä tyhjin käsin, sillä cup-mestaruutta juhli Hammarby.
Kahden pelatun tunnin jälkeen ei ottelussa nähty ainuttakaan mallia, joten ratkaisua haettiin rangaistuspotkukisasta. Joona Toivio ampui kylmästi Häckenin kolmantena vetäjänä rankkarinsa maaliin, mutta se ei voittoon asti riittänyt. Pilkkukisan ainoa epäonnistuja oli Häckenin neljäntenä yrittäjänä laukonut 18-vuotias norsunluurannikkolainen Benie Traore, jonka vedon Hammarbyn maalivahti David Ousted torjui.
Toivio sai ottelun ensimmäisen varoituksen 20. peliminuutilla. Hän rikkoi tuolloin karkumatkalla pääsemässä ollutta Hammarbyn pelaajaa, ja katkaisi siten vaarallisen vastahyökkäyksen. Jatkoajalla puolestaan molempien joukkueiden yksi pelaaja sai tuomarilta punaisen kortin.
Hammarby lunasti cup-voittajana piletin Konferenssi-liigan toiselle karsintakierrokselle. Häcken aloittaa europeleissä samalta kierrokselta, sillä se pääsi eurokentille Allsvenskanin viime kauden pronssijoukkueena. Myös hopeajoukkue Elfsborg aloittaa Konferenssi-liigan toiselta kierrokselta. Mestarijoukkue Malmö osallistuu Mestarien liigan karsintaan.
Intohimoisista kannattajistaan tunnettu Hammarby juhlii Ruotsin cup-voittoa nyt ensimmäistä kertaa 124-vuotisessa historiassaan. Allsvenskanin Hammarby on voittanut kerran, vuonna 2001.
Hammarbyn historiallisissa voitonjuhlissa oli stadionilla läsnä myös Zlatan Ibrahimovic, joka osti marraskuussa 2019 seurasta 23,5 prosentin osuuden.
– Tätä varten hankimme Astrit Selmanin tänne, ratkaisemaan tällaisia hetkiä, Zlatan sanoi Sportbladetille viimeisen pilkun upottaneesta tämän kauden hankinnasta.
Seuraava kysymys koski sitä, pelaisiko Zlatan joskus itsekin Hammarbyssä.
– Haha, ensin minun täytyy voida pelata Milanissa, ja ehkä sitten voin pelata täällä, jos mahdun mukaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen