Katso: HJK:n paluumuuttaja räväytti Ykkösen debyytissään – kaksi maalia 11 minuuttiin!

Helsingin Jalkapalloklubiin täksi kaudeksi palannut keskikenttämies Sebastian Dahlström hyppäsi Markus Halstin tavoin HJK Klubi 04:n avauskokoonpanoon Ykkösen otteluun MP:tä vastaan tänään tiistaina.
Dahlström, jolle ottelu oli hänen ensimmäinen koskaan Miesten Ykkösessä, nousi saman tien ratkaisevaan rooliin Töölön pimenevässä illassa.
24-vuotias laukoi Mika Väyrysen luotsaaman miehistön johtoon vain kuuden minuutin jälkeen ja osui toistamiseen pelin 11. minuutilla.
Jos alla oleva upotus ensimmäisestä maalista ei näy, voit katsoa sen tästä.
Klubi 04 johti ottelua 2–1-lukemin ensimmäisen puoliajan jälkeen. Oliver Kangaslahti vastasi MP:n kavennuksesta viisi minuuttia ennen taukovihellystä, kun hän laukoi pallon rangaistuspotkusta sisään.
Toisella puoliskolla Samuel Anini Jr viimeisteli Klubi 04:n kolmannen maalin, kun peliä oli takana 65 minuuttia. Halsti piti sen sijaan huolen siitä, ettei MP onnistunut maalinteossa toistamiseen.
Jos alla oleva upotus Halstin pelastuksesta ei näy, voit katsoa sen tästä.
Klubi 04, joka oli hävinnyt kaksi ensimmäistä sarjapeliään tällä kaudella, voitti ottelun lopulta 3–1-lukemin.
Halsti ja Dahlström ovat jääneet alkukaudella pienelle vastuulle Toni Koskelan alaisuudessa, joten kumpikin varmasti toivoo, että tiistain vahvat näytöt muuttavat tilannetta pian parempaan suuntaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan