AC Oulu – FC Honka: Jumbofinaali Oulussa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
AC Oulu – FC Honka
Perjantai 11.06. klo 18:30
Vielä pisteittä Veikkausliigassa kärvistelevä AC Oulu ottaa yhteen niin ikään vaisusti kauden aloittaneen FC Hongan kanssa perjantaina. Kyseessä on oikea jumbofinaali, sillä joukkueet löytyvät kahdelta viimeiseltä sijalta tällä hetkellä. Varsinkin Honka lähti kauteen oleellisesti suuremmin odotuksin, ja varmasti myös Oulussa uskottiin parempaan alkuun. Tilanne on kuitenkin tämä, ja perjantaina pisteet ovat kalliita.
AC Oulu on hävinnyt kaikki viisi pelaamaansa ottelua yhteismaalein 3-12. Viimeksi HJK:ta vastaan oululaiset eivät voineet paremmilleen oikeastaan mitään. Tulosta syntyi marginaalisesti siinä vaiheessa, kun Klubi otti jo rennommin ottelun ratkettua. Voittajasta ei ollut kuitenkaan mitään epäselvyyttä. Sarjassa säilyminen vaatii Jyrki Aholan suojateilta otteiden parantamista. Pääosin Ykkösestä tulleet vahvistukset eivät kuitenkaan riitä pitkälle.
Hongan ainoat pisteet ovat tähän asti tulleet KTP-voitosta. Alla on nyt kolme suoraa tappiota, ja Vesa Vasaran suojateilta odotettaisiin välitöntä tasonnostoa. Tilanteiden rakentaminen ei tunnu sujuvan tällä hetkellä mitenkään mutkattomasti, ja keskikentälle vaadittaisiin vahvistusta tai ainakin selkeyttä. Potentiaalia joukkueella kyllä on korkeammalle. Vierailta ovat poissa pelikieltoinen Juan Alegria – Jerry Voutilaisen tilanne selviää pelipäivänä.
Lyö vetoa ottelusta:
AC Oulun otteet ovat olleet sen verran alakuloisia, että alisuorittanut Honka kelpaa tässä peleihin. Joukkueen suhteen ei vielä kannata heittää toivoa. Pelisuositus on siis Honka voittaa ottelun kertoimella 1,91.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu