Barcelona sai siirtomarkkinoilta haluamansa – keskuspuolustajan ulosostohinta 400 miljoonaa!
Kuva: Getty Images
Eric Garcia, 20, on nyt virallisesti jälleen Barcelonan mies. Espanjalainen keskuspuolustaja on pelannut kolme edellistä kautta Manchester Cityssä. Vastuu on kuitenkin ollut vähäistä. Hän siirtyi Englantiin vuonna 2017 Barcelonan akatemiasta ja palaa nyt takaisin kasvattajaseuraansa, kun sopimus Man Cityn kanssa umpeutuu heinäkuun ensimmäinen päivä.
City tarjosi Garcialle viime kesänä uutta sopimusta, mutta Garcia kieltäytyi. Italialaistoimittaja Fabrizio Romano uutisoikin joulukuussa, että Barcelona oli jo talveen mennessä sopinut siirrosta Garcian kanssa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Garcia on noin vuorokauden sisään toinen Barcelonan tekemä ilmainen hankinta Citystä, kun vain päivää aiemmin se sai naarattua Sergio Agüeron, 32, Lionel Messin (seura)kaveriksi. Barcelona selkeästi arvostaa uutta pelaajaansa, mikä näkyy 400 miljoonan euron suuruisessa ulosostoklausuulissa. Espanjan laki velvoittaa jokaista joukkuetta asettamaan pelaajilleen ulosostohinnan, jotta pelaaja voi halutessaan ostaa sopimuksensa ulos. Garcian sopimus on viisivuotinen.
Garcia voidaan nähdä tositoimissa kesällä pelattavissa EM-kilpailuissa. Luis Enrique on nimennyt hänet Espanjan lopulliseen kokoonpanoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean