Christian Eriksen ei välttämättä palaa enää kentille – näin asiantuntijat arvioivat hänen tilannettaan medialle
Kuva: Getty Images
Vakavan sairauskohtauksen kesken EM-kisaottelun saaneen Christian Eriksenin pelaajaura voi olla ohi, arvioivat asiantuntijat.
Daily Mail -lehden haastattelema kardiologi Scott Murray sanoo, että 29-vuotias tanskalaispelaaja joutuu nyt sairaalatutkimuksiin, joissa selvitetään, miksi hän tuupertui ottelussa Suomea vastaan.
Murray sanoo suoraan, ettei italialaista Interiä edustavan Eriksenin ammattilaisura välttämättä enää jatku, jos tämä koki kentällä sydämenpysähdyksen. Hänen mukaansa lääkärit haluavat muun muassa tietää, mitä Eriksenin sydänlihaksessa tapahtuu ja onko siellä vaurioita.
[readmore from=Eriksen-Christian]
– Hän tarvitsee laajoja tutkimuksia ja luultavasti erityisen tahdistimen, jota kutsutaan sisäiseksi defibrilaattoriksi. Se tarkkailee jokaista sydämenlyöntiä ja kertoo, jos sydän olisi tekemässä tämän uudestaan. Jos se tekee niin, defibrilaattori voi antaa sydämelle iskun sisäisesti, hän sanoo lehdelle.
Uutistoimisto PA:n haastatteleman kardiologi Sanjay Sharman mukaan se on hyvä asia, että Eriksen on hereillä ja hänen tilansa on vakaa.
– Hyvä uutinen on se, että hän jää henkiin. Huono uutinen on se, että hän oli tulossa uransa loppuvaiheeseen, joten pelaako hän enää ammattilaisjalkapalloa? Sitä en osaa sanoa, Sharma kommentoi.
Sharman mukaan pelaajan ja seuran on nyt puntaroitava tarkkaan riskejä, joita peliuran jatkaminen voisi aiheuttaa. Hän sanoo, että esimerkiksi Britanniassa lääkärit eivät päästäisi vastaavassa tilanteessa olevaa pelaajaa enää kentälle.
PA:n tekemä haastattelu julkaistiin muun muassa The World Game -sivustolla.
EM-kisojen LIVE-seuranta löytyy täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi

- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan