Ei tappioita eikä päästettyjä maaleja, mutta silti ulos MM-kisoista – MM-karsinnat osoittivat raakuutensa
Kuva: Getty Images
Koronapandemian aiheuttamat aikataulumuutokset jalkapallokalenteriin johtivat siihen, että Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnat Qatarin vuoden 2022 MM-kisoihin pelataan typistetyllä formaatilla. CONCACAF:in karsintojen ensimmäinen vaihe, lohkovaihe, supistui kaksiosaisesta yksiosaiseksi ja pudotuspelivaiheessa pelataan kolmen kierroksen sijaan vain yksi kierros.
Tämä johti siihen, että ensimmäistä MM-kisapaikkaansa himoitsevan Guatemalan MM-kisahaaveet kaatuivat, vaikkei se hävinnyt koko karsinnoissa otteluakaan eikä päästänyt yhtään maalia. Guatemala voitti karsintojen kolme ensimmäistä otteluaan lukemin 1-0 (vs Kuuba), 3-0 (Brittiläiset Neitsytsaaret) ja 10-0 (Saint Vincent & Grenadiinit).
Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa keskiviikon vastaisena yönä Curacaon vieraana se pelasi 0-0-tasapelin, ja lohkovoitto ja jatkopaikka meni täpärimmällä mahdollisella tavalla Curacaolle. Curacaon saldo oli Guatemalan kanssa identtinen 3-1-0, ja molempien maaliero +14. Curacao oli kuitenkin tehnyt yhden maalin Guatemalaa enemmän (Curacao 15, Guatemala 14) ja eteni sen turvin jatkoon.
Curazao 0-0 Guatemala (FT) - Guatemala está fuera de la Copa del Mundo después de haber sumado 10 de 12 puntos posibles, de haber anotado 14 goles y de no haber recibido ni uno solo en contra. Es una lástima.
Guatemala (14 goles a favor y 0 en contra) es la SEGUNDA selección en TODA la historia de las Eliminatorias para la Copa del Mundo que se queda fuera sin haber concedido ni un solo gol en el proceso. La primera fue Bélgica (12 a favor y 0 en contra), camino de Alemania '74.
No fueron al Mundial pese a no perder ningún partido en la Eliminatoria y tener una diferencia de goles igual o mejor que +14:
Australia (WC1998): 6 victorias, 2 empates, 0 derrotas y +29 (34GF-5GC)
Kazajistán (WC2002): 4-2-0 y +18 (20-2)
GUATEMALA (WC2022): 3-1-0 y +14 (14-0)
Australia (WC1998): 6 victorias, 2 empates, 0 derrotas y +29 (34GF-5GC)
Kazajistán (WC2002): 4-2-0 y +18 (20-2)
GUATEMALA (WC2022): 3-1-0 y +14 (14-0)
#OJOALDATO - Guatemala es la selección que más goles ha marcado (208) en TODA la historia de las Eliminatorias para la Copa del Mundo sin haber logrado clasificarse ni una sola vez para la gran cita.
SEGUNDA FASE CONCACAF #Qatar2022
San Cristóbal y Nieves
vs.
El Salvador
Haití
vs.
Canadá
Panamá
vs.
Curazao
Los 3 ganadores se unirán en el octogonal final a estas 5 selecciones:
México
Estados Unidos
Costa Rica
Jamaica
Honduras
San Cristóbal y Nieves
vs.
El Salvador
Haití
vs.
Canadá
Panamá
vs.
Curazao
Los 3 ganadores se unirán en el octogonal final a estas 5 selecciones:
México
Estados Unidos
Costa Rica
Jamaica
Honduras
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle