EM-kisojen E-lohko aloittaa urakkansa 14. kesäkuuta. Espanja on periaatteessa ehdoton ennakkosuosikki, mutta lohko on kaiken kaikkiaan kovatasoinen. Muut maat ovat Puola, Ruotsi ja Slovakia.

Espanja joutui antamaan muille tasoitusta jo kisojen alla, kun kapteeni Sergio Ramos ei ehtinyt kuntoutua turnaukseen. Loukkaantumisten vuoksi kisat jäävät väliin myös Dani Carvajalilta ja Ansu Fatilta. Eikä tuossa vielä kaikki: Espanjan päävalmentaja Luis Enrique teki myös hyvin yllättäviä valintoja ja otti lopulta mukaan vain 24 pelaajaa, vaikka säännöt olisivat sallineet 26 pelaajan kokoonpanon.

Espanjassa hämmästeltiin, miten kisakoneesta jäivät ulos esimerkiksi Nacho, Mario Hermoso, Iago Aspas ja Jesús Navas. Real Madridista ei ole joukkueessa ketään! Tällaista ei ole koskaan ennen nähty. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Atlético Madridin monipuolisuusihme Marcos Llorente on mukana käytännössä oikeana pakkina.

Ja sitten tuli vielä korona. Kapteeniksi nimetty Sergio Busquets antoi positiivisen näytteen. Sen jälkeen tuli vielä tieto, että myös Diego Llorente on COVID-19:n kourissa. Varamiehiä on hälytetty harjoittelemaan, jos tartuntoja tulee lisää. Joukkue harjoittelee nyt kahdeksan pelaajan ryhmissä.

Espanjan terveysviranomaiset ottivat tapaukset sen verran tosissaan, että joukkueelle löytyi lopulta rokotteet, vaikka alunperin joukkuetta ei suostuttu rokottamaan.

E-lohko on joutunut todelliseen koronakurimukseen, sillä myös Ruotsin joukkueessa on todettu kaksi koronatartuntaa. Juventuksen Dejan Kulusevski sekä Mattias Svanberg antoivat positiivisen koronatestituloksen aivan kisojen alla. Ruotsin joukkue on jatkanut yhteisharjoittelua tapauksista huolimatta, mutta ilman kontaktia.

On tässä paljon muutakin mielenkiintoista luvassa. Herra Zlatan esimerkiksi. Tässä on ehditty vuosien varrella kohista, kun Zlatan on pelannut Ruotsin maajoukkueessa. On ehditty myös kohista, kun Zlatan ei ole pelannut. Viiden vuoden tauon jälkeen Zlatan lopulta palasi maaliskuussa maajoukkueeseen 39-vuotiaana.

Zlatan Ibrahimovic palasi jo maajoukkueeseen, mutta joutui jättämään kisat väliin polvivamman vuoksi. Kuva: Getty Images.

Ruotsi oli oppinut pelaamaan ilman Zlatania. Nyt piti taas opetella pelaamaan Zlatanin kanssa, Zlatanin kautta. Sitä iloa kesti pari peliä, kunnes Ruotsin kaikkien aikojen ykköstykki loukkaantui eikä häntä nyt nähdä kisoissa. Ruotsin on jälleen osattava pelata ilman Zlatania. Toistaiseksi homma on toiminut. Kolme harjoituspeliä (Zlatanin ollessa sivussa): kolme voittoa, maaliero 6-1.

Puolakin joutuu kovaan paikkaan hyökkääjäosastolla, kun Arkadiusz Milik joutui Zlatanin tavoin jättämään kisat väliin polvivamman vuoksi. Milikin puuttuminen on todella kova isku Puolan hyökkäyspelaamiselle.

Miten karsinnat sujuivat?

Espanja

Espanja pelasi karsintansa lohkossa F. Se oli kevyttä kauraa alusta lähtien. Kymmenen ottelua, kahdeksan voittoa, kaksi tasapeliä ja lohkovoitto maalierolla 31-5.

Karsintojen lopussa kone alkoi hieman yskähdellä, kun Espanja pelasi peräkkäiset tasapelit Norjaa ja Ruotsia vastaan. Toisaalta noissa otteluissa Luis Enrique myös kokeili sellaisiakin pelaajia, jotka eivät lopulliseen kisaryhmään yltäneet.

Kokeiluja saattoi muutenkin tehdä, kun karsintalohkon muut maat olivat Romania, Färsaaret ja Malta. Esimerkiksi kahdessa viimeisessä karsintapelissään Espanja tuhosi ensin Maltan 7-0 ja perään Romanian 5-0.

Viime vuoden Nations Leaguessa ja harjoitusotteluissa Espanja joutui tyytymään tavallista useammin johonkin muuhun kuin voittoon. Toisaalta vastustajatkin olivat keskimäärin huomattavasti kovempia. Kahdeksan ottelua, kolme voittoa, neljä tasapeliä ja tappio. Yllättäen tappio Ukrainalle ja tasapeli Sveitsiä vastaan, mutta sitten taas toisaalta jos pelaa tasan Saksaa, Hollantia ja Portugalia vastaan, niin ei sitä voi fiaskona pitää. Viime vuoden marraskuussa nähtiin myös erikoinen Nations League -ottelu, kun Espanja murjoi Saksan 6-0.

Adama Traoré on Luis Enriquen täsmäase otteluiden loppuhetkille. Kuva: Getty Images.

Pistemenetyksistä huolimatta Espanja voitti A-liigan lohkonsa Nations Leaguessa ja eteni ensi syksynä pelattavaan lopputurnaukseen.

Tänä vuonna pelatuissa MM-karsintaotteluissa Luis Enrique on peluuttanut perinteisen 4-3-3-systeemin ohella myös 4-1-4-1:tä. MM-karsinnat olivat lähteä käyntiin todellisella farssilla, kun ensin Espanja pelasi kotonaan tasan Kreikkaa vastaan ja seuraavassa pelissä maa oli pulassa Georgiaa vastaan. Se peli kääntyi kuitenkin voitoksi, ja sitä seurasi voitto Kosovosta.

Lopullisella EM-kisajoukkueella pelattu harjoitusottelu Portugalia vastaan päättyi maalittomaan tasapeliin.

Ruotsi

Ruotsille Espanja on tosiaan hyvin tuttu vastustaja, sillä maat pelasivat samassa EM-karsintalohkossa. Ruotsin menestykselle olennaista oli se, että vaikka Espanja meni lohkossa menojaan, Ruotsi ei käytännössä hävinnyt yhtään tärkeää ottelua.

Rakas länsinaapurimme onnistui pelaamaan ykkösvastustajansa Norjan kanssa kaksi tasapeliä, minkä lisäksi se venyi kerran tasapeliin Espanjan kanssa. Romanian Ruotsi kukisti kahdesti, eikä pistemenetyksiä tullut heikompia Maltaa ja Färsaaria vastaan.

EM-karsintojen taso oli Ruotsille vielä sellainen, että sen maa onnistui selvittämään kiitettävällä tasolla. Viime vuoden Nations League A-liigassa oli sen sijaan liikaa. Kyyti oli kylmää, kun samassa lohkossa pelasivat Ranska, Portugali ja Kroatia. Kroatian Ruotsi onnistui kotonaan voittamaan, mutta kaikki muut viisi ottelua päättyivät tappioon ja Ruotsin putoamiseen B-liigaan ensi kaudeksi.

Nyt taas tänä vuonna Ruotsi on päässyt vähän kevyempään seuraan ja tilille on kilahtanut pelkkiä voittoja. MM-karsinnat Ruotsi avasi voitoilla Georgiasta ja Kosovosta. Harjoitusotteluissa Ruotsi puolestaan on kaatanut Viron, Suomen ja Armenian.

Puola

Puola oli EM-karsinnoissa vahva, joskaan maan lohkokaan ei ollut mahdottoman kova. Kymmenen ottelun sarjasta Puola hävisi vain yhden ja pelasi yhden tasan. Lohkovoitto irtosi selvällä kuuden pisteen erolla Itävaltaan. Vähemmän yllättäen Robert Lewandowski oli joukkueen paras maalintekijä kuudella osumallaan. Hän teki kolmasosan maansa maaleista.

Nations Leaguessa Puola oli kovassa seurassa, mutta pärjäsi ihan kohtuullisesti. Hollannille Puola hävisi kahdesti ja Italialle kerran, mutta toisaalta Bosnia ja Hertsegovinan Puola voitti kahdesti ja kerran maa nipisti tasapelin Italiaa vastaan. Siinä sivussa Puola kävi tuhoamassa harjoitusottelussa Suomen maalein 5-1. Nations Leaguessakin Puolan paras maalintekijä oli Lewandowski.

Tänä vuonna Puola on pelannut hieman kaksijakoisesti. MM-karsinnat alkoivat 3-3-tasapelipettymyksellä Unkaria vastaan. Sitä seurasi voitto Andorrasta ja tappio Englannille. Lopullisen EM-ryhmän harjoitusottelussa Puola pelasi tasan Venäjää vastaan.

Slovakia

Slovakia eteni EM-kisoihin pitkän kaavan kautta. Tulokset karsinnoissa olivat hyvin vaihtelevia. Kahdeksasta pelistä irtosi neljä voittoa, tasapeli ja kolme tappiota. Joukkue jäi täysin jyrän alle lohkovoittaja Kroatiaa vastaan (kaksi tappiota maalierolla 1-7), ja Waleskin kiilasi Slovakian edelle. Unkarin ja Azerbaidzhanin Slovakia onnistui pitämään takanaan, millä irtosi lohkosta kolmossija.

Jatkokarsinnoissa Slovakia kaatoi Irlannin 1-0 ja Pohjois-Irlannin 2-1. Kummassakin pelissä lähtö oli lähellä. Irlannin Slovakia voitti rankkarikisan jälkeen, ja Pohjois-Irlanti kaatui jatkoaikamaalilla.

Viime vuonna pelattu Nations League osoitti, että Slovakia saattaa olla melko heikko EM-kisoissa. B-liigassa kuudesta ottelusta vain yksi voitto ja sukellus C-liigaan ensi kaudeksi. Slovakia hävisi Tshekille kahdesti ja sekä Israelille että Skotlannille kerran. Ainoan voittonsa Slovakia nappasi skoteista.

Hurraa-huutoja ei ole juuri nähty tänäkään vuonna. MM-karsinnat alkoivat Slovakian kannalta katastrofaalisesti, kun joukkue pelasi tasapelit Kyprosta ja Maltaa vastaan. Toisaalta Venäjä kaatui 2-1, mikä sitten taas oli kova suoritus.

EM-ryhmän viimeisissä harjoitusotteluissa Slovakia pelasi tasan Bulgariaa ja Itävaltaa vastaan.

Seuraa näitä

Uuden ajan Espanja – jos La Furia Roja koskaan pääsee karanteenista

Suomessa hieman kohkattiin Juhani Ojalan jäämisestä kisajoukkueen ulkopuolelle. Se ei ole mitään siihen sirkukseen verrattuna, mitä valinnat Espanjassa aiheuttivat. Ei yhtään Real Madridin pelaajaa mukana, skandaali! Luis Enrique teki valinnoillaan selväksi, että nyt joukkuetta uudistetaan isosti. Vanhasta kaartista ovat jäljellä oikeastaan vain korontartunnan saanut Sergio Busquets, Jordi Alba, César Azpilicueta ja David de Gea.

Espanja sai aivan viime hetkillä melkoisen vahvistuksen, kun Manchester Cityn toppari Aymeric Laporte onnistui vaihtamaan Ranskasta Espanjaan. Pelin perusperiaatteet ovat edelleen hyvin espanjalaiset. Puolustuksessa on hyvin pallovarmoja pelaajia ja keskikenttä on täynnä syöttötaitoa. Nyt kuitenkin joukkueessa on myös enriquemäistä suoraviivaisuutta. Ääriesimerkkinä toiminee täsmäase Adama Traoré, joka saattaa päästä loppuhetkillä irti, jos selustaan tarvitaan juoksijoita.

Mielenkiinnolla kannattaa myös seurata sentteritilannetta. Álvaro Morata on periaatteessa aloittava kärki, mutta penkillä saumaa vaanii Gerard Moreno, jolla on alla aivan erinomainen kausi.

Nyt ihan alkajaisiksi Espanjan pitäisi kuitenkin selvittää vastustajista mikroskooppisin. Joukkue kun on Busquetsin ja Llorenten koronatartuntojen vuoksi karanteenissa ja on hieman epäselvää, milloin karanteeni päättyy.

Kuinka pitkälle Robert Lewandowski voi Puolan raahata?

Puolalla on hyvä joukkue. Ei missään nimessä huono, muttei missään nimessä erinomainenkaan. Yksi erityinen ase joukkueella on: maailman paras keskushyökkääjä.

Robert Lewandowski on pelannut nyt jo lukuisia erittäin hyviä kausia, mutta yhä vain taso on noussut. Päättyneellä kaudella Lewandowski kiskoi käsittämättömät 41 maalia Bundesliigassa. Hän rikkoi sarjan kaikkien aikojen yhden kauden maaliennätyksen ja nappasi ylivoimaisesti nimiinsä Euroopan sarjojen parhaalle maalintekijälle jaettavan Kultaisen kengän.

Robert Lewandowski on Puolalle kaikki kaikessa. Kuva: Getty Images.

32-vuotias Lewandowski on paukuttanut urallaan 103 maalia Borussia Dortmundille, 294 maalia Bayern Münchenille ja 66 maalia Puolan maajoukkueellekin. Lewandowski on Puolan kapteeni, paras pelaaja ja joukkueen menestyshaaveiden kannalta kaikki kaikessa.

Kysymys kuuluu: kuinka pitkälle Lewandowski voi maansa raahata? Hyvät joukkueet voivat eristää yksittäisen hyökkääjän. Lewandowskikin tarvitsisi apuja. Vähintään ympärilleen houkutuslintuja, jotka vetäisivät vastustajan pelaajia muualle. Onko sellaisia? Yhä vaikeammaksi homma meni, kun Arkadiusz Milik joutui jäämään viime hetkillä kisoista pois polvivamman vuoksi.

Lyökö Alexander Isak itsensä koko maailman tietoisuuteen?

Olet ehkä kuullut Alexander Isakista. Kaikki eivät ole. Kyseessä on 21-vuotias hujoppi, joka löytyy Ruotsin EM-ryhmästä. Jo neljä vuotta sitten nuorena poikana AIK:sta Borussia Dortmundiin. Kaksi vuotta myöhemmin lainalle Willem II:teen ja lainan jälkeen pysyvä siirto espanjalaiseen Real Sociedadiin.

Isak takoi päättyneellä kaudella La Realille 17 maalia La Ligassa ja oli sarjan maalipörssin kuutonen. Hän teki enemmän maaleja kuin esimerkiksi Barcelonan Antoine Griezmann.

Isak on huhuissa yhdistetty muun muassa Barcelonaan. Siirtomarkkina-arvo on noussut kovaa vauhtia ja on nyt Transfermarktin mukaan jo 40 miljoonaa euroa. Sopimus Real Sociedadin kanssa ulottuu kesään 2024, mutta voi hyvin olla, että pian on aika lähteä isompiin ympyröihin. Ehkä jo EM-kisojen jälkeen? Nyt Isak saa sen luokan näyttöpaikan, että jos kisat sujuvat hyvin, kaikki tietävät loppukesästä tämän miehen.

Seuraa tätä peliä

Perjantai 23.6. klo 19: Ruotsi-Puola

Ennakkoon ajatellen tämä on ottelu, jossa ratkaistaan toinen suora jatkoonmenijä. Kaiken lisäksi tämä peli on lohkovaiheen viimeisen kierroksen ottelu. Ruotsi ilman Zlatania vastaan Lewandowskilla varustettu Puola. Sentteriosastolla ero on siis valtava.

[readmore from=em2021]

On aivan mahdollista, että Ruotsi tai Puola on jo ennen tätä ottelua hyvissä asemissa. Ruotsi kun esimerkiksi pääsee pelaamaan heti koronakaranteenissa parhaillaan olevaa Espanjaa vastaan. Toisaalta on hyvin todennäköistä, että tässä Ruotsin ja Puolan välisessä ottelussa pelataan vähintään yhdestä jatkopaikasta.

Joukkueiden kokoonpanot

Pääset katsomaan alla olevista linkeistä joukkueiden kokoonpanot.

Arvio E-lohkon järjestyksestä

  1. Espanja (jatkoon)
  2. Puola (jatkoon)
  3. Ruotsi (jatkoon lohkokolmosena)
  4. Slovakia

E-Lohkon ottelut

[get-league-match-schedule score24id=”3326012″ icon=”flag” toggle-title=”Otteluohjelma”]