Englanti eteni jatkoon historiallisella tavalla – Thomas Müllerin karmaiseva munaus kostautui

Englanti kaatoi Saksan 2–0-lukemin tiistai-illan ensimmäisessä EM-kisaottelussa edetäkseen lopputurnauksen puolivälieriin.
Kyseessä on ensimmäinen kerta Englannin EM-kisahistoriassa, kun se voittaa pudotuspeliottelun varsinaisella peliajalla.
LUE KAIKKI OTTELUSTA EM-LIVESEURANNASTAMME!
Ensimmäinen puoliaika Wembley Stadiumilla oli maaliton, mutta tasainen. Ensimmäinen maali nähtiin vasta vartti ennen päätösvihellystä.
Englannin jokaisen edellisen maalin näissä kisoissa tehnyt Raheem Sterling vei kotijoukkueen johtoon Luke Shaw’n matalasta keskityksestä ja Wembley räjähti riemuun.
Saksalaisikoni Thomas Müller pääsi vajaa 10 minuuttia myöhemmin aivan yksin läpiajoon, mutta kokenut kärkimies laukoi pallon ohi kohteen.
[readmore from=Englanti]
Kai Havertz lähetti Bayern-hyökkääjän juoksuun keskiviivalta saakka, mutta Müllerin kirous pysyi voimassa ja tasoitus jäi haaveeksi. Müller ei ole vieläkään tehnyt yhtään maalia EM-kisoissa ja tämä oli hänen 15. ottelunsa.
Lopullisen naulan Saksan arkkuun löi lopulta Harry Kane, jolle maali oli hänen ensimmäinen näissä kisoissa. Jack Grealish keskitti pallon boksiin nopean vastaiskun päätteeksi ja Kane puski sen vastustamattomasti sisään.
Ottelu päättyi lopulta Englannin 2–0-voittoon ja Joachim Löwin miehistö putoaa EM-kisoista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS