Hengenvaarallinen vamma pudotti hyökkääjän Huuhkajien EM-joukkueesta – ”Olisi voinut käydä todella huonosti”
Kuva: Juha Tamminen
Kun Huuhkajat selvitti vuonna 2019 tiensä viime perjantaina alkaneisiin EM-kisoihin, oli pelaajaryhmässä tiiviisti mukana myös Rasmus Karjalainen. 25-vuotias hyökkääjä oli Suomen kokoonpanossa kahdeksassa karsintaottelussa kymmenestä, ja pelasikin näistä kolmessa jäännösminuutteja. Myös viime vuoden Nations League -peleissä Karjalainen oli kaikissa kuudessa ottelussa Huuhkajien kokoonpanossa, pelaten tällä kertaa muutaman minuutin kahdessa pelissä.
Oululaislähtöinen Karjalainen koki kuitenkin kovan pettymyksen maaliskuussa. Hän sai seurajoukkueensa Örebron harjoituksissa niskavamman, joka osoittautui erittäin vaaralliseksi, vaikka vaikutti alun perin näennäisen harmittomalta. Karjalainen joutui vamman takia aluksi sivuun Huuhkajien maaliskuun maaotteluista ja lopulta koko EM-ryhmästä. Ja vain, koska pallo osui hänen päähänsä, kovalla vauhdilla toki.
– Kävi kyllä todella huono tuuri. Saan palloja päähän jatkuvasti, eikä koskaan mitään ongelmia ole ollut, Karjalainen kertoo Palloliiton kotisivujen haastattelussa.
– Tunsin oloni täysin normaaliksi iskun jälkeen, eikä kukaan osannut epäillä silloin vielä mitään. Ihan normaali tilanne kaiken kaikkiaan, hän kertoo.
Karjalaisen niska oli kipeä jo seuraavana päivänä ja hän pelasikin harjoittelussa Malmöä vastaan täydet minuutit muutamaa päivää myöhemmin. Malmö-pelin jälkeen kipua alkoi kuitenkin tuntua myös kaulassa ja ohimossa. Kunnolla oireet alkoivat paheta, kun Karjalainen saapui Suomeen valmistautumaan maajoukkueen kanssa maaliskuun tärkeisiin MM-karsintapeleihin.
Karjalaisen kaulavaltimo oli arka kosketukselle, joten hän päätti puhua siitä A-maajoukkueen lääkärille. Sairaalassa tehdyissä tutkimuksissa selvisi, että kaulavaltimosta oli revennyt verisuoni. Verenohennuslääkitys oli aloitettava heti.
– Pallo vaurioitti toisen puolen kaulavaltimoa sillä tavalla, että se aiheutti hyytymän siihen. Onneksi hyytymäkohta oli pieni ja se huomattiin ajoissa, sillä muuten olisi voinut käydä todella huonosti, Karjalainen toteaa.
– Minulle määrättiin täyslepo, eikä hyytymä sen vuoksi päässyt enää suurenemaan. Jos olisin pelannut ja harjoitellut normaalisti, verenpaineeni olisi kohonnut ja hyytymä voinut edetä jopa aivoihin saakka. Tukkeumat olisivat voineet olla siis hengenvaarallisia.
EM-unelman kariutuminen oli luonnollisesti valtava pettymys, mutta kuten lauantainen Tanska-peli ja Christian Eriksenin vakava sairauskohtaus muistuttivat, on terveys lopulta aina jalkapalloa tärkeämpää.
– Koko seuraava viikko oli mieli maassa, mutta ymmärsin samalla, että en voi liian isoa kuoppaakaan kaivaa itselleni, vaan on jatkettava elämää. Terveys on loppujen lopuksi kuitenkin tärkeintä ja jalkapallo melkoisen pieni asia siihen verrattuna. Harmitus asiasta on kuitenkin läsnä edelleen lähes päivittäin, Karjalainen toteaa.
[readmore from=Karjalainen-Rasmus]
Karjalainen alkaa nyt lähestyä pelikuntoa lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen. Tiistaisissa kuvauksissa selviää, onko vamma jo täysin parantunut. Seurajoukkuetasolla jatko on auki, sillä lainasopimus Örebron kanssa päättyy.
– Minulla on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä Fortuna Sittardin kanssa. Jos ei minkäänlaista muutosta tapahdu, palaan heinäkuussa harjoittelemaan Hollantiin. En kuitenkaan pitäisi mahdottomana siirtoa muualle ennen sitä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”